perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Pitkäjärvellä ei pitkästytä

Arki rullaa tasaisen tappavaa tahtia. Joka ilta kun lamput sammuu, sammuu kaikki muukin. Helsingin vuosina oli arkipäivää, että istuin koneella vielä reilusti seuraavan päivän puolelle, tarvittaessa pääsin kuitenkin kasin pintaan ylös. Nyt päivissä on huomattavasti enemmän ohjelmaa ja fyysistäkin puuhaa, joten ei ole meikäläistä koneella enää puolilta öin näkynyt. Ei ehkä mikään huono muutos...Silti aamuheräämiset ei ainakaan ole helpottuneet -ja pimein kausi on vasta tulossa.




Syyskuun loppupuoli vilautti pätkän kaunista ja kuivaa syksyä, mutta eihän sitä herkkua turhan kauan annettu. Nyt taas sataa normaalisti ja on NIIN ankeaa ja kuraista. Ruskakin ehti juuri kauneimmilleen, mutta nyt sade ja myrskyt riepovat lehdet alas samantein. Onneksi nyt nuo muutama ruskakuva ehdittiin ottaa. Hienot vaahterapaikat on jo katsottuna, mutta katsotaan nyt tuleeko enään keliä.





Viime viikonloppuna oli vuoden agilityhuipennus, MM-kisat pidettiin Helsingissä. Sinne toki oli päästävä ja homma hoitui helposti, kun Kirsut järjestivät sinne bussimatkan. Hyppäsin sunnuntainaamuna sangen varhain kyytiin Orivedeltä, Virroilta bussi oli startannut kolmen nurkilla... Oli muuten ensimmäinen bussimatka, jossa pidettiin kiperä tietovisa ennen aamukuutta!!! Kahdeksalta kun kisat alkoivat, istuimme jo penkeissämme tiiviisti. Ja siinä istuimme hamaan loppuun eli palkintojen jakoon asti. Väliajoilla toki tungeksimme muutaman tuhannen muunkin kanssa jonottomaan kahvia ja sitten jonottamaan vessaan. Kisojen tunnelma oli mahtava ja katsomo eli niin mukana kuin vain kentälle säntäämättä voi. Jokainen kisaava veti niin tosissan kuin voi ja aikamoisia vetäisyjä nähtiinkin. Suomalaisilla ei ollut tänä vuonna oikein onni myötä ja ainoat onnistujat lauantaina olivat olleet kaksi maxikoirakkoa, joista Jouni&Yoko lähtivät sunnuntain finaaliin kuudensina ja Jaakko&Zen kultapaikalta. Jouni vetäisi upean nollan vuorollaan ja katsomo repi keuhkojaan. Itse asetin kovat toiveet Jaakon niskoille, mutta kulta kaatui väärään esteeseen puolen välin paremmalla puolen. ÄÄH. Mutta ennenkuin Jaakko edes häipyi radalta, alkoi suomalaisten mitalijuhlat; Jouni nappari Yokon kanssa pronssin. Palkintojen jaon jälkeen alkoi bussin etsinnät ja perin hilpeä kotimatka. Ehkä se kahdelta herääminen alkoi monen kohdalla näkyä... Jos nauru pidentää ikää, pääsemme tuolla lastilla vielä moniin MM-skaboihin :)




Muuten harrastusrintamalla on ollut melko hiljaista. Maritan ja tietty Riisin&Huurun sekä "autontäytteiden" Piun&Ranen kanssa olemme käyneet tiistaisin briardien tottisteluissa Tampereella. Riisin kanssa nyt ei ole edetty mihinkään, koska tuo on ollut _niin_ valeraskaana, että pelkkä ruuasta puhuminenkin inhottaa. Onneksi "synnytys" ja se loppumaton kaivaminen on nyt ohi ja leikit Clintsun kanssa maittavat ja eilen jo ruokakin. Nyt pääsemme taas jäljellekin. Huuru on harjoitellut ahkerasti ja treenimääräänsä nähden se on häiriön allakin toiminut kerrassaan hienosti.







Riisi
&
Clinton
1.10









Nyt tiistaina treenien jälkeen ajelin Maritalta pois ja jotenkin meno alkoi tuntua nihkeältä ja sitten kuulostaakin oudolta... kuten arvasinkin, rengas puhki. Matelin kilometrin verran eteenpäin, että pääsin parkkikselle tiensivuun. Keräsin kamat ja koirat ja aion kävellä Pellaksille "eihän tästä ole kuin pari kilsaa". Heti auton lukittuani tajusin kuinka TODELLA pimeää oli pienellä hiekkatiellä kuusimetsän keskellä... Niimpä pirautin Anun pelastamaan meidät autolla. Renkaan sai onneksi paikattua ja matka jatkuu taas. Mutta yksin sitä oli taas sormi suussa. Pitäisi suorittaa joku autonhuollon peruskurssi1- edes. Ja pitäisi kai varata se katsastusaika nyt heti ennenkuin taas ehtii tulla jotain...




Kotona arki rullaa kotoisasti puuta pesään lykkien. Ja nuo kissanpennut on oikeasti aivan älyttömän suloisia ja hauskoja. Niillä riittää energiaa riehua illat pitkät ja mikäs niiden leikkejä on katsellessa. Ihan viimepäivien idea on ollut verhoihin hyppiminen... Ahma on ollut tosi reipas koko ajan ja Supikin nostaa itseään koko ajan. Koiria ne ei väistä yhtään vaan tunkevat päin kehräten. Harmi kun ei kamerassa riitä salama, noista sais hauskoja kuvia. Olen koittanut itsekin noiden kanssa leikkiä ja viettää aikaa. Luoksetuloa on opeteltu jauhelihan kanssa. Lähinnä siltä varalta, jos joskus päästän ne ulos. En ole vielä päättänyt. Uskoisin, että nuo pysyis pihassa ihmisten seurassa, kun ne tunkevat nytkin jokapaikkaan mukaan, mm. vessaan ja saunaan. Ja Ahma varsinkin on kova sylikissa, nytkin se nukkuu umpiunessa mun sylissä tässä koneella. Sinänsä hassua olla ihan tohkeissaan kissanpennuista, kun niitä on töissä pitkästi yli 30... Ehkä ne siellä olevat joskus ovat kaikki luovutusikäisiä ja löytävät sopivat kodit. Ja ehkä niitä ei enää kauheasti tulisi lisää...






Nyt me lähdemme kissojen kanssa saunomaan. Koirat meillä ei sitä touhua osaa arvostaa.
Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja: