torstaina, elokuuta 12, 2010

Ensin leiri, sitten lomaa ja lappia!

Leirillä aloitettiin kesäloma, tai miten päin vaan.
Maanantai elvyttiin, pyykättiin, pakattiin jne...ja ehdittiin käydä maalla uimassa ja mökkitalkkaroimassakin..



Tiistaiaamuna klo05 startattiin Transporteri kohti pohjoista ja kaasua painettiin reilu tuhat kilometriä, jonka päätteeksi olimme illaksi Kilpisjärvellä. Ehdimme katsastella maisemia siinä kylillä ja tutkia erään luontopolun auringon hiljalleen painuessa alemmas. Heti huomasi kuinka paljon valoisempaa siellä on iltaisin.



Keskiviikkoaamuna aloitimme retken Saanalle. Tikkari ja Ätsii otettiin mukaan, Riisi jäi vahtimaan majapaikkaamme pienen kannusvammansa takia. Alkumatkan tunturilla oli aivan hiljaista ja koirat saivat juoksennella vapaaana. Itseltäni meinasi niiiin kunto loppua jo alkuunsa, vaan aikanaan huippu saavutettiin! "Kukkulan" laella alkoi olla muutakin kansaa ja teinit joutui piuhan päähän. Ihan jees, sillä evästaukomme aikana lauma poroja oli hipsutellut n.10m päähän ihan taaksemme. Kyllä nousivat likkojen otsatukat kun huomasivat ohi ravaavan parven. Viitisen tuntia kulutimme Saanasta nauttien, ja ihan vain muutama kuva tuli otettua. Yksi hauskimmista oli yritys "näin otat perhepotretin itselaukaisimella" - onnistui muuten!




Keskiviikkona oli pakko myös käydä jo kurkkimassa vähän Norjan puolelle, jonne sitten oikeasti starttasimme torstaina aamupäivästä. Keskiviikko illalle luvattiin kauheaa vesisadetta ja myrskyä, vaan niimpä tuo jäi kauas etelään.


Torstaina etenimme kohti Narvikia ja siitä vielä eteenkin päin. Matkalla nähtiin mm. hieno Målselvfossen
ja tietty Narvikin city


Päivän päätteeksi majoituimme leirintäalueella ja ehdimme nautiskella auringonlaskusta vuonon rannalla.



Perjantaina matka jatkui kohti etelää, matkalle jäivät mm. Bodo. Jos alkupäivien teemana olivat "putoukset ja kosket", nyt teemaksi vaihtui "kierretään tunnelit".Maisemat olivat hienoja, mutta tiet kovin kapeita...



Tähän pieneen "törmäsimme" ajettuamme bussikaistaa vääräänsuuntaan ja parkkeerattuamme pysäköintikieltoalueelle -politiaseman pihaan...


Perjantai-iltaan mahtui reissun ainoa vesisade ja niimpä majoituimme hämäränkuihassa pieneen mökkiimme. Saimme kyllä makkaramme hyvin kypsäksi kertakäyttögrillissä ja koiratkin pääsivat metsään melkein kuivana.
Lauantaina heräsimme siis läheltä Mo i Ranaa ja päivän kohteina olivat Gronligrotta luola ja Svartisen jäätikkö. Ensin luolaan siis. Info ei ollut vielä auki (10.15), mutta ensimmäinen opastettu kierros oli startannut klo10. Luolan suu näkyi ja siellä oli valot- sinne siis. Jep, puolisen tuntia (?) siellä kuljimme kyllänsä vaikeassa maaperässä, kunnes sammuivat valot. Oli hei hiukkasen pimeää!!! Kaikkien niiden rappujen, siltojen, koskien jne yli emme olisi ikinä päässeet maanpinnalle ilman tada...Taskulamppua (jonka patterit hiipuivat metri metriltä kohti suuaukkoa). Hmm. onnellisesti vain hieman kuraisina kömmimme takaisin elämään. Joten vinkkinä muille, suosikaa opastettuja kierroksia tai ottakaa lamput mukaan ;)(Missään ei siis lukenut varoituksen sanaa, ettei luolaan saa mennä ominpäin)



Svartisen jäätiköllä emme koheltaneet mitään. Hieno nähtävyys, kannatti käydä.








Tässä alkoikin matkan suunniteltu osuus olla ohi ja kotimatka alkoi. Lauantaina ajelimme vielä Ruotsin puolelle ja maisemat latistuivat samantein. Olimme muutenkin ajetelleet testata Transporterin matkailuauto-ominaisuudet ja kun Ruotsin landella ei leirintäalueita edes ollut, niin parkkeerasimme rauhalliselle pysäköintialueelle ja majottauduimme autoon. Riisi nukkui etupenkillä, tavarat mahtuivat jalkatilaan, Häpsii ja Tikkari nukkuivat takaosassa ja koko keskitila jäi meidän patjoille. Lämpötila oli sopiva, joten kun iltapala oli grillattu ja hyttyset tapettu, nukuimme mainiot autounet. Aamuselle patjat rullalle ja kotia kohti. Kivaa oli, mutta eiköhän nuo näkemiset ja 3200km vähäksi aikaa riitä! Positiivista oli, että kelit olivat koko ajan paremmat mitä ennustettiin ja koiralauman kanssa reissaaminen oli yllättävän helppoa - uskotteko?


Lisää kuvia matkan varrelta:
http://www.rizs.kuvat.fi/kuvat/Pohjoisen+matkailua/

Ei kommentteja: