Valitut palat

Toukokuu alkaa olla vähissä, kuukausi maalla alkaa olla takana. Ja tässä on vietetty pari viikkoa lomaakin – silti meinaa pukata kiirusta.

 

 

Sitä on niin mukava vaan olla, että nämä hyvin alkavat projektit tahtovat jäädä roikkumaan… Eli matot on melkein pesty, enää keittiön räsymatot jäljellä. Ikkunat on pesty sisältä, enää ulkoa. Polttopuita on tehty monen miestyötunnin edestä, mutta vielä vaan tuolla tienvarressa seisoo rankapino ja jo kolmatta kertaa liiteriin on tyhjätty ”kaaos”. Vielä kerran siis pitäisi saada läjä pinoiksi. Nurmikko on leikattu, mutta näillä kelein se pitäisi oikeastaan leikata samantein uudelleen…

 

Iso projekti sauna on uhannut sekin venyä ja venyä. Vaan kyllä me vielä tällä viikolla siellä saunotaan. Enää puuttuu mm. lauteet ja kiuas. Monen monta työvaihetta siinä on ollut, itse en ole osallistunut kuin pintojen käsittelyyn niin sisällä kuin ulkona. Saunan edessä olevaa tasaista kalliota on koitettu saada puhtaaksi mullasta ja sammalesta, mutta tämäkin on vielä vähän vaiheessa. Mutta vuokralaiset tulevat vasta viikon kuluttua!

 

Ja kuten yleensäkin, toukokuu on myös täynnä kaikkea kiinnostavaa koirajuttua, niin ettei oikein tiedä mihin elämässä hyppäisi! Helatorstain seutu oli pyhitetty yhdistystoiminalle eli keskiviikon BH-kokeelle ja torstain tokolle. Sitten briardit valtasivat Kuhmalahden ;) ja perjantaina vietimme ahkeran päivän tehden esineruutua ja jälkiä. Mukava oli nähdä muiden touhuja, ehkä myös oppia niistä ja käydyistä ajatusten vaihdoista. Paljon enemmän pitäisi pyrkiä tekemään yhdessä, kun tuo yksin tekeminen tuppaa jäämään.

Tikkarilla olen vähän täällä ottanut tottista, ja siinä on näkyvissä välillä pieniä valonpilkahduksia pimeässä tunnelissa. Jotenkin tuo koira on nyt kyllä kasvanut ”isoksi” ja ottaa vastaan palautetta hyvässä ja pahassa ihan erilailla kuin ennen.  Jäljet…. juu, helpot suorat ovat menneet ok, mutta heti jos tulee kulma tai muutoksi alustassa, alkaa tarkastelu ja Tikkarilla kovaääninen nuuskutus.  Rehu alkaa myös olla jo turhan pitkää (=uusi tekosyy) .

Joten enimmäksiin pelloilla onkin vaan pidetty hauskaa...

 

 

Mun itseni hokema ”tämä vuosi on näyttelytaukoa, eikä käydä missään kauempana” etenee hyvin. Tulimme siis juuri Norjan erkkarista ;)  Alkoi vähän himottaa kokeilla Riisille sertiä ja vuosi sitten Norjan erkkarissa oli ollut sangen vähän koiria. Tänä vuonna niitä kuitenkin kertyi 37 ja alkoi jo hirvittää koko ajatus. Vielä kun lupasivat rankkaa sadetta koko viikonlopuksi Oslon seudulle, mietimme onko tässä mitään järkeä. Oli siinä! Sadetta ei ollut, vaan oikein kaunis aurinkoinen viikonloppu. Aikataulumme oli löysä , joten tämä retki kävi ihan lomasta. Näyttely pidettiin leirintäalueella ja kehä oli sopivasti mökkien keskellä. Kaikki oli hyvin järjestetty ja paikallisen porukan tunnelma varsin leppoisa. Heillä oli lauantaina näyttelytreenit, juoksukisaa ja grilli-iltamat. Kovasti meitäkin houkuttelivat mukaan ja monen kanssa sanalla käytiinkin.

Sunnuntain erkkarissa täytyy myöntää, että norjalaisten koirien taso oli hieman pettymys. Värit oli vaaleita (lähes kaikki olivat fawneja) ja turkit huonoja sekä useita arkoja luonteita. Joukossa oli kuitenkin jokunen varsin kaunis koira. Veteraaninarttu on ollut aina makuuni ja se olisikin mielestäni ansainnut narttujen voiton, mutta jäi valion taakse kakkoseksi. Meidän osaltamme retki päättyi haaveiltuun tulokseen; molemmat saivat sertit ja valioituivat! Peetu oli ”kaupanpäällisinä” VSP, Riisin ollessa PN3.

Peetu kehässä

Riisi arviossa

 

 

Uudet Norjan valiot palkintoineen!

 

Seuraavaan ihmemaahan...

 

Jo perinteikäs kevätmuutto Kuhmalahdelle on suoritettu. Ja ne perinteiset kevättyöt on saatu aluilleen. Urakkaa tosin vielä riittää, mutta ...

 

Kevät on ehkä hitusen myöhässä, mutta eiköhän ne koivunsilmutkin ensi viikolla ala vihertämään, jos kelit vähän lämpenisivät. Jäät ainakin jo lähtivät vapun seassa. Eikä täällä sentään ole lunta, kuten meillä kotona vielä takapihan nurkissa. Sinne jäi siis piha odottamaan hoitajaansa, mutta sen aika on sitten loppukuusta.

Polttopuita on nyt ollut vähän enemmän kuin monesti, mutta kyllä tuo pino vähitellen pienenee. Vielä on muutamalle päivälle hommaa.

Pihaa on pikkuhiljaa saatu haravoitua ja risuja vähän vähemmäksi (koirat ovat ainakin syöneet niitä ahkerasti). Ja alkaa sieltä pohjilta kaikenlaista pientä ponnistaa.

 

Hämmästyttävin kohtalo on ollut tuolla muratilla, joka vaikuttaisi säilyneen hengissä talven yli pienessä kolossaan myllynkiven keskellä.

 

 

 

"Ongelmakoira" Piu on ollut meillä hoidossa ja vähän testattavana. Mummo alkaa olla vähitellen varmasti melko sokeutunut ja kaikki etäisyydet/syvyydet ovat vaikeita. Niimpä kerrostalon raput ovat hänen mielestään nounou. Myös "rähjäämistä" sisällä Dimalle ja kissoille on alkanut olla enemmän ja enemmän. On mietitty kipuja ja kaikkea. Hmm. täällä meillä mitään sellaista ei ole esiintynyt ja mökin raputkin sujuvat. Tosin jonkinlaisia "paniikkikohtauksia" on tullut, niin yöllä kuin esim. autossa ja tiistaina mennäänkin terveystarkastukseen lääkäriin ja vähän keskustellaan mummon tilanteesta. Vanhuus ei tule yksin! Mutta kyllä tossu nousee kun Piippa kirmaisee pellolla mustien kanssa - Häpsi unohti Piun olemassa olen ja luuli sitä tässä yksi ilta rusakoksi ja ............

 

 

Ja mustat ovat menneet pihalla omaan tahtiinsa, syöneet kaiken mitä löytävät ja touhuavat milloin mitäkin. Uimassakin on käyty :)

                                          Transporteri olis nyt kokolailla läpi huollettu ja pesty. Olisiko sille nyt aika etsiä uusi koti ? Olisiko jollakulla tarjolla hyvä koti erinomaiselle koira-autolle, me ollaan tultu siihen tulokseen että pykälää pienempi voisi riittää.

Melkein Ihmemaassa

Viikko sitten käytiin katsomassa pidennetty viikonloppu Saksan ja Hollannin myöhässä olevaa kevättä. Retki oli äitin synttäriyllätys, ja jonkintasoisena yllätyksenä se pysyikin reissun alkuun saakka. Vähintään jonkinasteisena kukkafriikkina tunnettu äiti päätettiin viedä Hollannissa olevaan maailman suurimpaan kukkapuistoon, jossa huhtikuussa on miljoonittain tulppaaneita yms. sipulikukkia. Aikataulua ratkottiiin urakalla ja lopulta tämä viikko pääsiäisestä oli ainoa tässä reilun kuukauden sisään onnistuva viikonloppu. Vaan minkäs teet, että ihan loppuun asti paikanpäällä oli yöpakkasia eikä päivälämpötiloissakaan hurrattu – joten miljoonien tulppaanien sijaan näimme niitä ulkopenkissa ehkä jonkun sata. Ja tälläisiä keväitä ei usein noille leveysastein satu! Aina ei voi voittaa...

 

Perjantaina 5.4 hurautimme Ryanin vakain siivin Frankfurt-Hahniin, jossa majoituimme ekaksi yöksi ihan terminaalia vastapäätä. Lentokauhuisena piti kyllä antaa kiitosta tasaisesta kyydistä ja paluumatka oli taas helpompi. Ei kai tuohon totu, mutta kyllä siitä selviää…

Aamulla haimme Hertziltä vuokra-automme, tuliterän mustan Fiestan, jolla kelpasi reissun tuhatkunta kilometriä pörrätä mainiosti!

Siitä alkoi sujuva matkanteko yhdenpysähdyksen taktiikalla kohta Hollantia ja Zaandamin turistikohdetta Zaanse Schansia. Kiva paikka, tuulimyllyjä, erikoisia vihreitä taloja, nähtävyyksiä, mutta ehkä jo ihan hitusen ylivedetty turistikeskus – tai sitten ne yliaktiiviset japanilaisturistit saivat tämän aikaan.

 Täältä teimme pienen siirtymän Volemdamiin, joka pienestä koostaan huolimatta olikin varsin menevä paikka. Hotellilta oli vartin käppäily keskustaan, pääkadun varrella oli taloa kiinni toisissaan, joista astuttiin aivan keskelle katua. Ja kadulta näki tietenkin asuntoihin aivan selvästi. Yhtäkkiä tupsahdettiin rantaan, jossa oli täysi hulina! Satama oli täynnä hienoja purjeveneitä ja ihmiset istuivat paateissaan juhlatuulella – vaikka oli todella kylmä! Rantakadun terassit oli aivan täynnä ja ihmisvilinää riitti! Ja kuulemma oli todella rauhallista vielä kesäsesonkiin verrattuna. Viluisina jätimme terassikauden myöhempään ja painuimme hotellin kylpyammeeseen lämmittelemään.

Sunnuntaiaamuna sitten suuntasimme pääkohteeseemme  Keukenhofiin. Ei sitä turhaan ole kehuttu, vaikka kevääntulo todellakin oli tehnyt tepposet. Nytkin mennessämme oli +2, mutta kyllä se siitä päivää kohti lämpeni. Puisto on 32ha ja se on kyllä kauttaaltaan upeasti suunniteltu, on kukkia, puita, pensaita, suihkulähteitä.  Puiston eri reunoilla on viisi paviljonkia, joissa oli mielettömän hienoja kukkanäyttelyitä. Niissä kyllä näki lajikirjoa niin tulppaaneista, gerberoista, orkideoista  jne… Olisihan se ollut hienoa nähdä paikka täydessä loistossaan ja puistoa ympäröivät laajat pellon täynnä kukkivia tulppaaneita, mutta näköjään kaikkea ei voi saada. Paistoi sentään aurinko! Ja jäi syy  lähteä toiseen kertaan!

 

Likemmäs kuusi tuntia me reissulla kaikkinensa pyörittiin, ja sitten viimeiseen majapaikaamme, merenrannalle Nordwijk am Zee cityyn. Hieman jo uupuneina vaelsimme upeaa hiekkarantaa, jossa nyt oli sangen väljää, mutta taitaa heinäkuussa tilanne olla toinen! Rantabulevardi oli täynnä ravintoloita, joista yhteen marssimme naamat päivän ulkonaolosta punaisina popsimaan pitsamme – ja taas hotellin sänkyyn vetämään zetaa. Kyllä matkanteko ja uusien kohteiden tutkiminen voimat vie!

Maanantaiaamuna poikkesimme nopeasti juusto&puukenkä”tehtaassa” Clara Mariassa, joka tuntui olevan kaikkien valmismatkojen yhtenä kohteena. Paikka oli nyt hiljainen kuin huopatossutehdas ja ehkä pieni pettymys; tavallinen , jokseensin likainen maatila, jossa oli juustonvalmistusta ja isohko matkamuistomyymälä. Haisi siellä ainakin aidolle ;)

Sitten olikin edessä taas nelisen tuntia motorbanaa ja ajoissa suorimme itsemme kentälle koneenlähtöä odottelemaan. Autonvuokraus oli kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävä kokemus itselle eikä tämä jääne viimeiseksi kerraksi. 

Meillä oli kiva reissu, paljon tarttui muistoja taas mukaan. Ja reilu 1000km vaatii reilun 1000 valokuvaa ;)

Isompi kattaus valokuvia tulee:  Reissun kuvat   (lisään sinne vielä joku päivä...)