maanantaina, tammikuuta 28, 2008

Viime viikon "mutinoita"



Uusi viikko alkoi ihanasti auringonpaisteessa ja kuivassa pakkassäässä. Vielä ei murehdita sitä, että viikon varrelle ovat lupailleet vesisateita.




Viime viikolla naputtelin suht ahkerasti gradua, tavoite olis saada samanverran sivuja kasaan tälläkin viikolla. Uhkaavasti nämä päivän menee, toivottavasti pysytään aikataulussa...




Viime viikolla käytiin myös ahkerasti "tottistelemassa" yksin ja kavereiden kanssa, Riisin leikkikoulu on nyt jatkunut jo useamman viikon. Hieman se on tuulella käypä, mutta on se kuitenkin keskimäärin parantanut. Juoksu ihan selkeästi alkaa _ihan_ koska vaan :( Tämä tulee sotkemaan meidän kuvioita pahemman kerran, niin kovasti on toivottu, että juoksu siirtyisi esim. maaliskuulle. Mutta, edellisestä on 7kk... Eli sitten muutetaan suunnitelmia sen verran kun on pakko.


Lauantaina olin mukana hakemassa sukulaismiehiä "kotopuolesta" hoidosta, Jopia ja Dieseliä siis. Pojat oli kotiinpääsystä varsin tohkeissaan. Toivottavasti Riisi ehtii vielä Dieselin kanssa leikkimään ennen "naistenvaivojaan". Pitäisi velimiehestäkin saada 2v potretit otettua.


Samalla reissulla käytiin katsastamassa mulle kämppää PirkanMAALTA. Nyt pitäis sit alkaa tehdä päätöksiä... Jokatapauksessa alkaa näyttää varmalta, että Helsinki jää taa tänä keväänä.




Sunnuntaina nautittiin (kaikkien muiden viikkiläisten tavoin) ihanasta ulkoilusäästä ja erikoisilla lenkkireiteilämme pystyin juoksuttamaan tyttöjä vapaana lähes koko matkan. Viikonloppua varjosti nettiyhdeyden kuolema liki kahdeksi päivää. Tuli vierotusoireita, eikä voinut oikein graduakaan tehdä...
Nyt on netti taas hengissä - gradukin voi jatkua ;)










Ei kommentteja: