torstaina, helmikuuta 07, 2008

52

Gradun deadline on 52 päivän päässä. Auts.

Toissa viikolla G eteni hyvin, liian hyvin. Viikonloppu katkaisi tekemisen ja jo viime viikko oli tuotokseltaan huono. Eikä tämä viikko ole juuri parempi. Olen siis aikataulusta jäljessä aika pahasti. Toivottavasti saisin tässä jonkin pyrähdyksen aikaan, jotta vois lähtee hyvillä mielin hiihtolomareissuun.



Riisi valmistelee juoksuaan hyvää vauhtia, liiankin hyvää vauhtia reissun kannalta. Neiti on aikalailla omissa (haju)maailmoissaan ja jumittelee lenkillä kuin urokset konsanaan. Tottistelut on vähän laitettu tauolle, kun ihan selvästi Riisin ajatukset harhailee ja välillä ympäristö häiritsee kovastikin. Joitakin ihan pirteitä nakkitreenejä on tehty, katsotaan miten jatko menee - niin treeneissä kuin juoksunkin suhteen.

Tänään käytiin Leppävaarassa tokoilemassa briardistien kera, kovin oli narttuvaltaista ! Piippa hinkkasi ruutua, sujui yllättävän hyvin. Piiparinen muisti jopa kuunnella ja kiertää merkin kautta. Riisi sai jahtailla pakenevaa nakkia ;)

Piiparisen kuuntelemisesta tuli mieleen eilinen iltalenkki. Briardien kanssa on yleistä sanonta "aina saa kärsiä ja hävetä" -eilen Piu sai aikaan tämän tuntemuksen. Koirat oli vapaana pimeällä peltotiellä, tajusin fillarin (ilman valoja) tulevan vastaan n.10m päässä. Huikkasin koirat tähän, Riisi tuli heti, Piu nuuskutti tien väärällä puolen ihan rauhassa. Käskin sen istumaan, totteli jopa. Juuri kun pyörä oli liki kohdalla, päätti Piippa lähteä marssimaan tien yli meidän luo. Pyöräilijä mulkaisu syystäkin rumasti, kiersi sentään koiran. Uhkasin pyyhkiä tittelirivistä TVAn pois - ja loppulenkillä harjoiteltiin tusinan verran liikkeessä istumisia ja siellä pysymisiä.

Viime viikonloppuna käytiin Miian trion kanssa maastossa jytäilemässä ja toivottavasti ehditään tänäkin viikonloppuna.





Viisikko tuulessa

Ei kommentteja: