sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008

Runsaslukuinen viikonloppu

Mistähän sitä alottaisi. Viikonloppu alkaa olla takanapäin ja kaikenlaista säpinää on taas ollut.




















Edellisessä viestissä mainitsemani Se Täydellinen kissanpentu asuu nyt meillä. Ja koska sillä oli matkassaan sisko, asuu myöskin se täällä. Aune ja Santeri Virroilta eivät (ainakaan toistaiseksi) innostuneet lauman lisäyksestä, mutta ihastuin jotenkin niin paljon tuohon punaiseen, etten voinut lähettää sitä maailmalle vaan otin se itselleni. Meillä nuo ovat nyt kokeeksi, kuinka elo lähtee koirien kanssa sujumaan jne. Siskolleen (toki molemmille) tekee sitäpaitsi hyvää saada vierihoitoa, sillä nämä mökillä oman onnensa nojassa kasvaneet sisarukset ovat vielä hieman ujoja. Seuraavat päivät näyttävät kasvoiko meidän perhe pysyvästi kahdella, vai onko kissalapsosten sittenkin parempi jossain muualla.



































Lauantaiksi hurautimme Kouvolaan katsastamaan Huurun lapsikatrasta. Sini oli siellä vastassa 11 lapsensa kanssa ja aivan ihaniahan ne kaikki olivat. Voi sitä pennunhajua. Mutta aivan käsittämättömän kiltin ja rauhallisen oloisia kaikki olivat, niin tyytyväisiä "olohuonepentuja" vallattuaan 44 tassun voimin kasvattajan asunnon ja pihamaan. Jokainen ipana joutui vuorollaan syyniin ja valokuvaukseen - ja lällyteltäväksi ;) Kyllä sieltä suosikit löytyi kummastakin sukupuolesta. Iskä (eikä täti) ei päässyt mukaan, mutta kyllä niissä hämmästyttävän paljon oli Humpun näköä.












Kun pääsin kotiin tuolta lauman luota, odotti täällä pieni ylläri. Meidän chinchilla oli (lopulta) purkanut vatsansa ja mökissä kipitti pari minichinchillaa! Osasimme siis tätä odottaa, koska vyötärö turposi kumman paljon... Toivotty yllärihän tämä ei ollut, sillä oletamme näiden löytöeläiminä tulleiden chinsujen olevan sisaruksia. Ylpeä isä on sijoitettu jo aikaa sitten uuteen kotiin ja on todennäköisesti jo joutunut luopumaan sukukalleuksistaan. Toivottavasti näistä pikkupalloista ainakin toinen olisi tyttö, jotta se voisi jäädä äitinsä seuraksi asustamaan. Tänne minulle ne eivät jää, vaan muuttavat isompiin tiloihin vuokraemännän perheeseen tuohon naapuriin.














































Ja kun porukat olivat täällä Diman kanssa viikonloppusen, niin hmm.. meillä oli täällä 10 eläintä. - tai siis jäihin tänne nytkin 9 :)




















Viikonloppuna oli ok keli, ei edes satanut. Koirat pääsivät metsälenkille molempina päivinä. Itse pääsin ratsastamaan, nyt reidet huutaa hoosiannaa. Mutta oli taas hienoa, kun päästiin heposen kanssa alkutunnin vaikeuksien jälkeen yhteistyön makuun.













2 kommenttia:

Tuula, Helmi ja Tuuli kirjoitti...

Voi miten ihania pikkukisuja. Varsinkin tuo punainen on valloittava.
Onnittelut perheenlisäyksestä sinnekin päin. Ei sentään ollut yhtätoista pikku chincillaa vastassa ;-)
Kiitos vierailusta. Oli mukava nähdä ja tervetuloa toistekin. Tätä menoa näitä pikku riiviöitä on täällä vielä kauan.

Annu kirjoitti...

Teillähän on ollut säpinää! Onnea uusista perjeenjäsenistä =)