sunnuntaina, marraskuuta 02, 2008

Sunnuntain suhinat


















Päivä kaksi alkaa olla takana.
Pentuburnout ei ainakaan vielä ole iskenyt, vaikka tuo ipana onkin ollut sitä mieltä, että hän ei ainakaan suostu nukkumaan eristettynä. Aika monta tovia tuo viime yönä rääkyi, mutta onneksi tänne ääntä mahtuu. Huomenna tuo joutuu jäämään työpäiväksi yksin, tottuupahan alusta asti elämän perusasioihin.



































Lauma on toiminut yhteen tosi hyvin, niin kissat kuin koiratkin. Tuossa ne levyttelee kaikki lattialle ja leikkivät vuorotellen keskenään kimppaleluilla. Piu on periaatteen vuoksi hieman murahdellut pennulle, jos se liikaa tunkee iholle. Piun tuntien viikon päästä se on jo innokkain leikittäjä. Riisi on ulkona ihan tohkeissaan pennusta ja leikkii, yllättävän rauhallisestikin. Sisällä Riisi katselee hieman vaivautuneena, kun on tottunut siihen, ettei sisällä kuulu juuri leikkiä. Ätsii saa kuitenkin kiipeillä sen päällä ja repiä korvasta, yhtään ärähdystä ei ole kuulunut. Riisin ja Piun ansiota on, että tämä sujuu näin helposti!
Eli perusoleminen sujuu hienosti - ja onhan se parin kaupunkipennun jälkeen juhlaa kiikuttaa pentua vaan ovesta ulos! Toki tuo vuotaa sen verran tiheään, ettei meillä yhtään puhdasta mattoa enään taida olla...

























Olen kyllä kaikin puolin tyytyväinen tuohon penneliin. Se vaikuttaa aika näpsäkältä peliltä koulutuspuolta ajatellen - kun nyt ei tekis itse isoja virheitä... Ruokahalu on kovempi kuin yhdelläkään näkemälläni pennulla ja sitä onkin jo hyödynnetty jo pillin opetteluun ja tänään yhden ruudun verran. Hirveä hösellys alkoi kun hänen ruoka oli heitelty maahan! Mutta aukesi se nenäkin ja hienosti meni (meni rajasta ulos, ja kääntyi heti takaisin). Kaveri huusi harmista, kun nostin sen kesken pois. Toivottavasti saadaan jälki kunnolla alulle ennen lumentuloa. Kaikenlainen repiminen tuntuu olevan luontaista, oli kyse sitten lahkeesta tai lelusta. Saalistaa ja vastustaa - tällä kertaa koitan vahvistaa tätä, enkä tappaa pois, kuten Riisiltä.















Paljon kaikenlaista tutkittavaa on riittänyt. Tyyppi on ehtinyt zoomailla heppoja, käydä lukemattomia kertoja liiterireissulla (menee aika suvereenisti pimeään liiteriin epätasaiselle pinnalle ja kiipeilee lavojen päällä - ja varastaa sytykkeitä).


















2 kommenttia:

Tara,Momo+Pätkis kirjoitti...

Kuulostaa kyllä ihan yhtä ihanalta kuin miltä näyttää <3. Onnea kamalasti uudesta tulokkaasta!

Terkuin: Pia,Tara&Momo

Annu kirjoitti...

Voi jaiks miten suloinen ja kivan kuuloinen hän on. Harmi, ettei päästä näkemään livenä.

Annu ja hurtat