keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

Kevätaktiivisuutta

Aamulla hurautettiin Kiloon katsomaan leikkiikö Riisi tänään. Annamarin trion kanssa marssittin golfkentälle ja ryhmärämä reenattiin läpi. Riisi leikki, samaan tapaan kun on leikkinyt ennenkin. Minua koitettiin hieman muuttaa. Taas sain muistutusta kuinka paljon homma onkaan kiinni mun vaatimustasosta ja heittäytymisestä. Tosi on , että mä seison kentällä liian jäyhänä ja koiran tulisi repiä riemunsa siitä, kun sanon hyvä... Noh, kun aikamme hakkaan päätäni seinään, niin enköhän minäkin opi. Ja sitten varmasti alkaa Riisikin oppia.

















Lopuksi ryhmärämä sai loikkia irrallaan, Riisi ja Tao juoksivat ihan sujuvasti keskenään. Tao sanoi alkuun Riisille, että älä tule ihan iholle (ja Piu toisteli tätä Taolle) ja todella hyvin täysin vieraiksi nartuiksi nuo keskenään loikkivat. Ei tietenkään ole mikään itseistarkoitus, mutta kuitenkin itseäni miellyttävä piirre koirissa.


























Keli oli aivan IHANA koko päivän, lämpöä oli toistakymmentä astetta. Tienvarsilta on jo paljastunut leskenlehdet ja linnut sirkuttavat kuin viimeistä päivää :) Gradulle tämä ei tee hyvää, ei vaan pysty keskittymään, vaikka ihan oikeasti olen yrittänyt...

Illalla ennen saunaa otin itseäni niskasta kiinni, ja käytiin Riisin kanssa juoksemassa. Saatettiin näyttää ulkoisesti päteviltä; puhtaat lenkkarit kaivettiin kaapista, musta (koiran väriin sointuva) fleece päälle ja tietty juoksuvyö -ja Riisille huskyvaljaat ja (näihin sopiva punainen ponnari päähän). Totuus oli, ettei Riisi juossut metriäkään remmi tiukalla, vaan meinattin koko ajan sotkeutua naruun ja valjaisiin...itselläni vartin juoksun jälkeen alkoi jomottaa lonkkaa, sitten polvea, keuhkoihin pisti jne... Voi siis olla, että menee taas jokunen päivä ennen uutta juoksukoitosta !

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

See please here