perjantaina, heinäkuuta 10, 2009

Uusia tuulia

Tuulet puhalsivat helteet kauas pois, ja sen jälkeen on "nautittu" virkistävistä kesäsateista. Kumpparit on pop.


Kuunvaihteessa saateltiin mummu viimeiselle matkalleen, väsynyt matkalainen pääsi pois. Oikeastaan ei ole tässä tapauksessa surettanut, vaikka onhan se haikeaa, että yhtäkkiä mummua ei ole, niin paljon kun vuosien varrella on yhteistä aikaa vietetty. Onneksi on vietetty, ettei tarvitse jossitella.

Viime viikonloppu oli täysin koiravapaa. Perjantaina ajeltiin Hesaan, jossa vierähti aika mukavasti sunnuntaihin. Mukaan mahtui turistikierrosta, shoppailua, eksymistä, tuparit ja baarimatka. Turhankin mukavaa oli olla ilman karvasia ja sitä vastuunkantoa. Vähän huolestuttavaa, etten kyennyt muistamaan, koska olisin edellisen kerran ollut yli vuorokauden erossa kaikesta koiriin liittyvästä... Nyt meneekin taas hyvin useampi vuosi ;)

Heinäkuu on lisännyt arkipäiväin kävelykilometrejä, töissä saa napottaa reippaana koko päivän, kun koko Suomi tuntuu lomailevan -ilman koiriaan. Puhelimeen voi vastata automaationa "ei mahdu, olemme aivan täynnä". Aivan täynnä alamme olla myös kissanpentuja, onneksi ne ovat aina niin söpöjä! "Lumikin" 7 pientä kääpiötä ovat availleet silmänsä ja hra Jöröstä lienee tullut kaikkien suosikki. Alkuviikosta napsitaan uusia kuvia nuoriso-osastosta. Parikin punaista kollinalkua yrittää taas pompata mun sydämeen, mutta tän talon kissaluku on vähintäänkin täysi!





Meillä alkaa huomisesta alkaen puhaltaa aikamoinen puhuri; Dima muuttaa Virroilta tänne puoleksitoista viikoksi. Katsotaan kuinka arki neljällä sujahtaa...Dima on edelleen aivan adhd ja Ätsiin kanssa kimpassa ne ovat aika...moisia :)













Huomenna on myös Ätsiin aika korkata showura, eka junnunäyttely iskee Laukaassa. Eilen käytiin kylvyssä liottamassa isommat mudat pois, ja tänään pitäis vielä nypyttää muutama takkutollo pois. Onneksi tuon tukan laatu vaikuttaa olevan lupaava ja sotkujen selvitys on helppoa. Huomenna nähdään myös kuinka kepo korkkaa showuransa...













Ja nyt lienee jo aika selvää, että syystuulien saapuessa meidän lössi jättää Pitkäjärven taakseen ja "pakenee" etelämmäs, takaisin sivilisaatioon. Aika aikaa kutakin.

3 kommenttia:

Tuula, Helmi ja Tuuli kirjoitti...

Onnea kehään! Askel näyttää ainakin vetävältä.

Unknown kirjoitti...

meinasitko ihan helsinkiin asti muuttaa?

Henna kirjoitti...

Ei me Hesaan palata. Tampere on seuraavana testissä.