Elämän opettelua

Elämää on eletty. Tikkari on ollut meillä kokolailla kaksi viikkoa (jo) ja kaikki menee tosi hyvin, jos ei öitä lasketa. Vieläkin meillä on vähän uniongelmia, mutta parempaan on menty. Lähes joka yö. Ihana penneli tuo on ja nyt kun koko lauma kotona pelaa hyvin yhteen, on toki helpompaa. Sisällä ne painivat hammaspaineja ja välillä voi juosta täyttä laukkaa kissojen perässä. Lätäköitä tulee ja aina jotain luvatonta löytyy hampaista, mutta sellaistahan sen kuuluu ollakin.

Kaupungissa pennulle tulee helposti esiteltyä kaikkea, liikenne ja ihmiset tulevat tutuksi ihan arjessa. Paljon on autoiltu, tuo on ollut mukana ihan jokapaikassa.

Tänään käytiin Virroilla koko lössin kanssa ja Piu jäi sinne nyt asustamaan toistaiseksi. Nyt kotona on jotenkin ihan autiota ilman Piiparista. Virroilla käytiin kurkkimassa Marin uutta hienoa robottinavettaa ja koirat pääsivät ulos kirmaamaan ja leikkimaan ihmis-Raikan 2vee kanssa. Pennelin mielestä oli hauskaa kaataa lapsi penkkaan. Nyt Tikkaria on jo harvinaisen paljon sosiaalistettu lapsilla, kun Vilma kävi Aaron 10kk kanssa perjantaina meillä kylässä.

Marin navetalta suunnattiin tallille ja penneli pääsi hevosia katselemaan. Ihan sylistä vain, mutta eipä tuo juuri välittänyt. Virtain koti uusine karvakavereineen otettiin innolla haltuun, Diman kanssa oli varsin mukava rullata matot rullalle..Siinä välillä luminen Häppäri oli saanut vessan lukkoon sisäpuolelta ja koko lukkopesä täytyi purkaa... Heippa porukat, me tullaan taas pian käymään ;)

Eilen oltiin briardtreeneissä. Tikkari tapasi sisarussarjastaan Hallan ja Prinssin, joiden kanssa oli mukava painia. Töitä ei vielä tehty. Kotona on kyllä harjoiteltu ja omassa pihassa. Ätsii touhusi jotain, kevyttä kertausta, kun on ollut vähän "vauvalomaa". Lopuksi isot tytöt ja Huuru pääsivät vähän lunta lennättämään. Alla kuvamuistoja eiliseltä:

Äiti on vähän väsynyt (mutta onnellinen)

Tikkari on ollut kotona kohta viikon ja aika mukavastihan tuo on tätä arkea hallinnut. Ihana se on, tykkään edelleen tästä "ei-niin-järkihankinnastani" älyttömästi. Vaikuttaa (sisarustensa tavoin) sangen täysipäiseltä otukselta eikä tuo ainakaan rumemmaksi ole muuttunut ;)

Ainoa mistä vois VÄHÄN valittaa on tuo nukkuminen. Yöunet on viime maaanantain jälkeen vähän jääneet, tuo kun herää kuin tikka kello neljä (mentyään nukkumaan puoliltaöin), eikä sitten tasan mene enää nukkumaan. Suunnilleen kaikki versiot sen nukuttamiseksi on kokeiltu - pehmeistä keinoista tosin ;) Maalla saisi huutaakin, mutta täällä kerrostalossa on pakko pitää se tyytyväisenä. Noh, nyt vkonloppuna on päikkärit vähän paikanneet tilannetta ja jospa jo ensi viikolla saataisiin rytmistä kiinni.


Ätsii on ollut aika huolissaan tuosta kakarasta. En ole niitä yhdessä oikein pitänyt, kun kovin jäykkää on ollut Häppärin olo lapsen lähellä. Ja Tikkari kun ei oikein tajua kumpi se äippä noista mustista onkaan. Nyt eilen mentiin maalle Kuhmalahdelle ja siellä kokeilin noita eka kertaa ulos yhtäaikaa. Ja ulkona pentu oli heti kivempi. Sen jälkeen ovat sisälläkin olleet valvotusti yhdessä. Eihän tuo Häppäri tuota hengiltä ota, mutta epävarmuudessaan saattaisi nappaista varoitukseksi, enkä halua pienen luottamusta yhtään naarmia.

Ätsiin ja Riisin välit ovat normalisoitumassa entiselle tasolle. Yhtään riitaa ei ole tullut, vaikka ovat juosseet ja painineet vapaana. Riisi laittaa teiniä ojaan ihan kuin ennenkin ja vielä ainakin se sopii toisellekin osapuolelle. Päivät ovat olleet täällä keskenään (pentu on dagiksessa)ja tosi maltillisesti Ätsiikin on yksin eikä tuhoja ole tullut.

Kotiutumista

Tikkarin kotiutumisesta on yli vuorokausi. Kyllä tämä tästä lähtee ;)
Yhtä reippaasti on tämä pikkuneiti hyökännyt oman elämän syrjään kiinni kuin muutkin sisarukset tahoillaan.

Eilen pikkukaveria ihasteltiin yksitellen ja yhdessä. Vanhasta laumasta kaikki muut painoivat heti vihreää, paitsi Ätsii. Noh, en mä kissojen ilmeestäkään olisi takuuseen mennyt, mutta ainakin niitä kiinnosti kauheasti. Ätsiin mielestä tuo paketti on vähintään kauhistuttavan pelottava uhka, joka olisi syytä eliminoida. Vähitellen illan myötä aidan takana uteliaisuus alkoi voittaa ja tänään suhtautuminen on ollut jo ihan välinpitämätön. Yhtään en tuohon teiniin luota, joten elellään nyt aitojemme kanssa jonkin aikaa.


Kiitettävän hyvin on ravattu ulkona, sisään on tullut 3 pissaa, joista 2 tietoisena valintana. Ulkona tuo lapsi on ihanan reipas, remmi ei sitä enää haittaa yhtään. On katseltu ihmisiä, autoja, kuljettu kellarissa ja pimeässä autotallissa. Tänään käytiin K-kaupalla katselemassa ja eilen iltalenkkinä kierrettiin Tammelantori. Toisin kun Häpsii aikoinaan, tämä osaa myös kakata keskelle jalkakäytävää.

Eilen illalla oli paljon kaikkea ihanaa touhuttavaa, eikä nukkumatti meinannut tulla millään. Pahaa teki mennä hyssyttelemään pentuaitauksessaan rääkyvää kakaraa, mutta täällä kerrostalossa puoliltaöin on unohdettava huomioimattomuudet ja pidettävä vuokrasopparin reunasta kiinni. Tuli se uni ja kuuteen nukuttiin, aika jees eka yöksi (kun taas verrataan Häppärin pariin eka yöhön...)

Ekojen Frolicien voimalla on jo harjoiteltu luoksetuloa muutama kerta ja osasi se sivullekin tulla, kun kokeilin ;) Puhumattakaan siitä, kuinka napeesti se roikkuu farkunlahkeessa.

Isot on nyt hivenen hunningolla nämä alkupäivät. Pitkät päivät ovat nyt yksin kotona ja lenkitkin ovat vähän niukin naukin. Tosin kelikin on tänään taas niin legendaarinen tuon pyryn, tuulen ja tuiskun ansiosta, ettei tuonne ilman yksin rääkyvää penneliäkään pitkäksi aikaa haluaisi.

Tästä on hyvä jatkaa, kunhan yöt sujuvat nukkuen niin päivät jaksaa kyllä vääntää. Ja nopeastihan tuo on tuosta "sivistyy" rivijäseneksi.

Hän on täällä tänään!

Tikkari tuli kotiin. Nyt aletaan opetella arkea tällä porukalla.
Älykiva penneli, mutta toki tämä tällä lössillä töitä aiheuttaa. Mutta ei nyt sit auta narista, kun on ihan ite haluttu ;)






¨

(kuvassa on siis myös kaksi kissaa...)

Tyttöjen ilta

Riisi tuli tänään kotiin - vihdoin!

Kävin Orivedellä autokaupoilla (taas inhokkimyyjä -yäk! Eikä autokaan ihan natsannut) ja otin matkalta Riisin kyytiin (ja saattelin meidän "sooo strong" poitsun Irjan matkaan Espooseen). Häppäri kimitti autossa, että häntä huispattaa tuo aivan outo koira. Vielä kotonakin kuului urina kakaran laatikosta. Mietin jo, että mitä tästä leikistä oikein tulee... 10 viikkoa pois kotoa on pitkä aika ja sinä aikana toinen on kasvattanut pentueen maailmalle ja toinen kehittänyt teiniangstiaan monta astetta eteenpäin...

Piu ja Riisi nuuskivat kovasti toisiaan, ravistus päälle ja se oli siinä -niin kuin aina ennenkin. Häppäri tuli autosta heiluen hirveästi kaikki epävarmuussignaalit päällä. Mutta ihan leppeästi mustat tytötkin siinä nuuskivat (=Riisi) ja heiluivat (=Ätsii). Ulkona pidin varalta Häppärin kiinni, ja kerran Riisi sille ärähti liian tunkeilevasta heilumisesta. Teini hiljeni. Remmissä kaikki ok, ja täällä sisällä ovat olleet tosi kotoisasti. Ainoa muutos on Häppärissä - se makaa. Ihan rennosti milloin missäkin, mutta se ei ravaa ympäriinsä? Kakaran auktoriteetti on tullut kotiin?

Riisi kävi samantien kylvyssä, olen himoiten odottanut että saan sen upottaa hoitoaineeseen ja tuunata kuntoon. Tosin Anu on sen tukan pitänyt niin hyvänä, että takkuja siinä ei ollut.
Jukka on maalla hommissaan, joten nyt me jatkamme täällä tyttöjen iltaa (ja ison auton etsintää) pitsan ja sidukan voimin ;)

Muutama päivä tässä asetutaan ja sitten on aika Tikkarin tulla...

Karkkilakon yritystä ja organisaatiouudistuksia

Viimeisten viikkojen aikana on taas ehditty pistämään pakkaa sekaisin.

Kaikki on onneksi sangen hyvin, mutta ajatukset pyörivät ympyrää ja meinaavat sotkeutua toisiinsa...

Aihe Piiparinen. Meidän "Saima Harmaja" on vietellyt laiskahkoja eläkepäiviä mielestäni sangen leppeästi ja hyväntuulisesti. Välillä sen olemus toki viestittää, ettei se oikein viihdy briardmaisessa seurassa. Olen aina välillä yrittänyt syöttää porukoille Virroille toista schapea kasvamaan, mutta kuulemma kerrostalossa pennun kasvatus ei nappaa. Niimpä Piun siirtymistä sinne eläköitymään ja Dimalle seuraksi on aina välillä nostettu esiin. Nyt sovittiin, että Piippa matkaa Virroille ainakin toistaiseksi.

Mutta. Piu alkoi raapia korviaan ja kuun vaihteessa huomasin sen korvissa karvattomuutta ja kuivaa ihottumaa. Kun toiseen korvaan tuli märkäinen kohta, kiikutin sen Veteriin. Aihetta ihmeteltiin ja lääkäri vilautteli autoimmuunisairautta. Korvasta otettiin raapenäyte ulkoloisten varalta - hämmästykseksemme eräänlainen sieltä löytyikin. Sikaripunkki. Joka ei juurikaan ikinä ala oireilla näin vanhalla koiralla eikä tuolla tavoin. Huoh. Sikaripunkin koira saa emältään "synnyinlahjana" ja osalla se sitten jonkun stressitekijän myötä puhkeaa sairaukseksi. Sairaita koiria ei tulisi käyttää jalostukseen.

Piu sai pitkän antibioottikuurin ja kerran viikossa punkkia myrkytetään ulkoisesti. Ensimmäinen hoito takana ja sen jälkeen korvalehdet aukesivat paljon pahemman näköiseksi. Huoh. Selvitellään ja koitetaan saada tauti hanskaan. Kuukauden päästä uudestaan raapenäytteeseen ja samalla tarkistetaan yleinen terveydentila - monesti sairauden laukaisee myös piileva sairaus.

Olen tuota stressiä miettinyt. Ätsii pyrkii nostamaan itseään laumassa, mutta en jotenkin usko sen olevan syy. Enkä sen, että Riisi on kadonnut jonnekin Piun elämästä. Enkä kaupunkiasumisen. Ehkä ne kaikki yhdessä? Ja tietenkin toivon, ettei taustalla nyt olisi mitään pahempaa sairautta. Tosin vakava juttu se voi olla tämäkin, jos lääke ei saa punkkeja haltuun ja alueet laajenevat. Kokonaanhan tätä ei paranneta millään.

Jos ja kun vaiva saadaan hallintaan, lähtee Piu Virroille mahdollisesti sitten stressittömämpään elämään.

Ja sitten organisaatiomallin uudistukset vaan jatkuvat...

Mistä saa ostaa itsekuria? Järkeä ja viisautta myydään varmasti samalla osastolla. Mutta ilmeisesti halujen, himojen ja hulluuden vaihdokkina niitä ei saa? Myös se monen suusta kuultu fraasi "mutku mies ei anna lupaa" olisi voinut auttaa... Sitä ei kuultu, ainakaan huutomerkin kanssa, joten helmikuinen karkkilakko sortui jo alkuunsa. Tikkari saa tulla.

Monen asian kertymästä vaan tuli pakkomielle. Juuri Tikkari oli se pienimpänä syntynyt tyttö, josta pidin eniten ekan viikon aikana. Sen pää ja ilme on puhutellut minua eniten koko ajan. Juuri Tikkari sai sen nimen, josta pidin eniten. Juuri Tikkari on aivan kuin Riisi vauvana (jos toki Hallassakin on niin paljon äitiään). Niin moni olisi halunnut Tikkarin, jenkkilää myöten. Mutta anteeksi vaan kaikki , neiti korvakiharoineen muuttaa nyt Tampereelle äipän kaa. Kannustusta tähän en saanut, palaute on ollut lähinnä... noh. Mikä tärkeintä, ihan lähipiiri on suhtautunut asiaan hyvin ja uusi elämänvaihe voi alkaa!

Viime viikonloppuna oltiin taas maalla rentoumassa. Nukuttiin, lämmitettiin, laskiaispullat varaslähtönä onnistuivat mainiosti - emmekä _ihan_ juuttuneet moottorikelkalla umpihankeen :) Jahka kevät tulee, aikomuksena on viettää enemmänkin aikaa maaseudun rauhassa ennen vuokrasesongin alkua. Jälkipellot pihassa vetävät kummasti puoleensa...

Golffari sai tänään leiman katsastussedältä. Kuukausi sitten käytiin myös, mutta leimasta oli kai väri loppu... "tyttöhän ajelee ilman nastoja" "jarruremonttia" jne. Noh, vaadin käteeni ostoslistan ja sen kanssa marssin motonettiin palveltavaksi. Oikeat osat sain ja ystävälliset ihmiset korjasivat viat. Lamputkin palaa taas! Samaan syssyyn hoidatettiin punainen "pylly" kuntoon, kun täti Kangasalta törmäsi meihin joulunseassa ja tädin vakuutus hoisi homman. Nyt olisi Golf valmis myyntimarkkinoille ja uusi menopeli saa tulla. Hmm. mä haluan ison tilavan reteen maasturin, joka kuluttaa ihan tosi vähän eikä maksa paljon ja on melkein uus ... Ihan ensin mun pitää mennä haluaan pankista lainaa ;)

Vuosi 2000 - Meille ei kissaa tule!

Mutta Aune vaan tuli.

Pellaksille tuli IHANA löytökissa Kangasalta ja heti kun näin sen pörrön, halusin sen.

Kivoja katteja olin nähnyt, mutta nyt halu oli kovin selkeä. Kotona vastaus oli sangen selkeä EI ja kai ne perustelutkin nyt ihan kohtuullisia osin olivat. Ei onnistunut edes se , että seuraavana syksynä aioin ottaa katin mukaani opiskelemaan. Noh, mummusta löytyi se hento oljenkorsi, voisihan hän kokeille olisiko kissasta seuraa. Niin tuli Aune Virroille.

Heti seuraavana päivänä Aune oli kadonnut. Mummu sai satikutia - ikkunan oli täytynyt olla raollaan. Kaverien kanssa haettiin, huudeltiin ja laputettiin. Surku. Kattia ei näkynyt. Illalla istuttiin mummulla ja hämmästeltiin kuinka tässä näin saattoi käydä. Ja sitten Aune käveli lattialla. ??? Se tuli pakastimen takaa ja karvat paljastivat sen viettäneen rauhallisen päivän pakastimen sisällä moottorin päällä.

Sitten elo jatkui seesteisemmin, kunnes ihan muutamassa päivässä kävi ilmi, ettei mummu voi Aunea pitää. Ihmisrakas ja sangen karvainen kissa makasi mummun rinnan päällä yöt ja uhkasi aiheuttaa tukehtumisen. Kissan pitäisi siis lähteä, eihän se meille voi tulla, kun meillä on koirakin.

Mietin pääni puhki kuinka saisin Liina briardin (5v, ei ikinä ollut kissojen kanssa) ja Aunen (5-7vee, ei tietoa koirasuhtautumisesta) tulemaan juttuun, jotta voisin puolisalaa sulauttaa Aunen meille. Lopulta kannoin kissan meidän ovesta sisään ja nakkasin eteiseen. Siinä ne haisteli koiran kanssa ja samana iltana ne nukkuivat samassa sängyssä. Ja Aune jäi. Ja Aune ei lähtenyt syksyllä opiskelemaan vaan sen koti on siitä asti ollut Virroilla.

Aune on ollut ihana kissa, terve ja hyvätapainen. Ja Persoona. Juuri sellainen vellattava pötkö kuin kissan kuuluukin, mukana kuitenkin aimo ripaus Kissaa = omaa tahtoa. Aune on ehtinyt näiden vuosien aikana kasvattaa kaksi kissapikkuveljeä talon tavoille, tai taitaa JerryCeen kasvatus vielä olla hieman vaiheessa. Siinä samalla Dima on opetettu kissantassun alle ja nämä mun vierailevat koiraeläimet.

Kymmenen vuotta on aika päivälleen siitä kuin Aune meille Leivontielle asteli. Sillä on ikää varmasti jo yli 15v ja nyt ihan viimeisen vuoden, viimeisten kuukausien aikaan se on alkanut näkyä. Vaan eväs maistuu vielä ja välillä mummo innostuu nuorten kaarestuksiin mukaan. Enimmäkseen aika kuluu unta kiskoen -kuten tähänkin asti.

Toivottavasti saamme pitää Aunen vielä pitkään, mutta väistämättä yhteinen aika alkaa olla vähissä.

Vieraissa pöydissä

Samaa kiivasta vauhtia tämä tammikuu lähti etenemään kuin koko viime vuosikin.

Talvi on pysynyt napakkana koko tämän vuoden, yhtään nollakeliä ei ole ollut. Maisemat ovat olleet niiiiiin kauniita, kun puiden huurakerros on vain vahvistunut. Kyllä on kelvannut nauttia ulkoiluista. Viime viikolla käytiin jäällä jokunen kerta, keskiviikkona hurjassa sumussa vaellettiin Siilinkarin majakalle. Kaukanahan se ei ole, mutta silti sumu upotti sisäänsä kaikki kaupungin valot.

Viime viikonloppu korkattiin oikein ravintolan kautta. Kehitystä viime vuodesta; nyt jaksettiin jälkkärikin ;) Lauantaina siirrettiin orkesteri Kuhmalahdelle (ettei vaan itse tarvitse ruokaa tehdä) ja suoraan kakkukahveelle päästiinkin. Lauantai-iltana siirsimme itsemme syömään hirvipeijaisiin...

Vieraissa pöydissä vieraili myös Ätsii. Voi *piip*. Jätin sen sunnuntai aamuna ulos aamupalan ajaksi ja sit heitin koirat yläkertaan syömään ja hetkeksi odottelemaan lenkille pääsyä. Kun menin niitä hakemaan, oli haju kaamea. Häppäri oli oksentanut sängyn täydeltä jotain kummaa mössöä... Selvisi, että talon alla oli ollut linnun talia ja uusi syötti odottamassa näädän loukkuun, märännystä siis. Selvisi siis, että briardilla ja näädällä on samat himot. Noh, petivaatteet ja peitto pesuun ja patjoista hingattiin se mitä irti saatiin. Patteri pois päältä ja ikkuna auki - iltapäivään mennessä haju oli jo laantunut.

Vaan saivat koirat sitten papukaijamerkin täällä kaupungissa. Naapuri samasta kerroksesta tuli tuttavansa kanssa vastaan ja hän kehui kuinka hiljaisia nämä koirat voivat olla. Ei ole kuulemma kuin pari kertaa kuulunut ääniä ja nekin rapussa kulkiessa. Hyvä tietää, ettei ihan olla häätö niskassa. Hissukseenhan nää onkin. Ja tosi vähän ovat yksin, ettei sinänsä pitäisikään häiriötä olla.

Töissä on ollut perusarkea (jollei pentuonnea lasketa). Veli Diesel on ollut hoidossa ja Ätsiillä onkin ollut kova homma juoksuttaa molemmat veljet. Hieman säälittää Disun hienot pitkät karvat, joista on niin kovin hyvä ottaa kiinni... Mutta pitäähän lasten saada leikkiä. Ja lähtee ne ennen pitkää kuitekin, kun tuo pikkukaveri vielä vähän varttuu...

Pari viikkoa sitten tuli huostaanottona 3 kissaa, 2 kania ja marsu. Kaikki sairaan laihoja ja kämpässä oli ollut kuolleitakin eläimiä. Hienosti kaikki ovat kuntoutuneet ja luonteeltaan ovat jees. Kissat saavat vielä vähän lihoa, mutta pikkuosasto olisi jo kunnossa uusiin koteihin. Vähän kävi mielessä josko kolmas marsu-ukko...mutta tuo uusi on ihan vauva ja ei meillä ole häkissäkään tilaa (+ nuokin saa hävettävän vähän olla vapaana). Olisko kukaan jyrsintä vailla?

Se loppui sittenkin

Paukkupakkaset siis. Iltapäivän puolella lauhtui niin että mittari näytti enää -9 ja kyllä oli ihanaa vaan oleilla metsässä. Koirat saivat kulkea, kaivaa ja möyriä hangessa ihan omaan tahtiinsa. Maisemat olivat niin kauniita; harmillisen sumuista vaan oli, ettei sitä kauneutta saanut vangittua kameraan. Puissa on luntaa ja kuuraa, kaikki on niin puhdasta.

Hätsii tuli treenattua lenkin ohessa, pitkään aikaan ei ole ulkona tarjennutkaan. Ja meidän autohallissa tuon treenaaminen on vähän vaarallista - niille autoille. Ihan hyvin kulki, kaikki muu osattu paitsi se seuraaminen. Paikallamakuu oli nyt hyvä, rauhallinen mutta tarkka. Luoksetulossa se piru himmaa edelleen lähellä. Jospa nyt taas "pääsis" tekeen säännöllisesti.

Uusi vuosikymmen korkattu

Joulu meni ja välipäivät siinä samalla; missäs muualla kuin Riisin pentulaatikon reunalla roikkuen. Sen satsin eloa voi seurata pentublogin puolella, niin ei tämä muutu ihan siirapiksi ;)

Käsittämättömän ihania ja jotenkin niin osa Riisiä. Ja kyllä Rimppasesta on niin nähnyt sen äitiyden onnen, että kai siinä jotain perää on...

Tänä vuonna tuli oikea talvi ja heti joulukuussa. Pakkasta on ollut sangen napakasti ja lunta on kertynyt. Harva se päivä golffi on surrannut jossain penkassa mutta hinaajaa ei ole tarvittu. Kiittäen olen hakenut sen joka aamu lämpimästä autotallista, eri kätevä näillä keleillä.

Joulu meni tosiaan työmaalla pentusten merkeissä; vuosien mittaan olen tainnut Pellaksilla notkua päivänä jos toisena, mutta tämä oli eka joulu pois äidin helmoista. Sama kai tuo kun valmiisiin ruokapöytiin pääsee ;) Tapanina huristin Kuhmalahdelle joulusaunaan ja elpymään. Umpihankiseikkailut Häpsiin kanssa saivat posket punoittamaan.

Vuosi vaihtui sekin vauhdilla. Koirat jäivät hoitoon ja me lähdimme ihmisporukalla iloitsemaan illasta Kangasalle. Sauna, uima-allas ja riittävästi "evästä" takasivat sen ,että pää painui kotona tyynyyn vasta aamukuudelta. Noh, se perjantai meni sitten siinä, koiratkin onneksi saivat kyydin kotiin ;)

Eilen oli elvytty ja siirrettiin komppaniavahvuus Kuhmalahdelle vuokralaisten häivyttyä mökiltä. Keli oli ihanan kirkas ja täysikuu olisi mahdollistanut vaikka koko öisen ulkoilun, mutta mittari heilui -27 lukemissa, joten keli oli ihan liian hyytävä! Saunassa oli kivaa, mutta lumienkelit jäivät tältä kertaa väliin. Tänään vähän tarkeni ulkoilla, mutta kirkkaus oli tiessään - tilalla lumipyry. Sangen napakkaa n-20 pakkasta on luvassa koko alkavaksi viikoksi. Toivottavasti sitten olisi lauhempaa, kun tulee aika ulkoistaa Riisin vauvoja.

Häpsii treenaa uimahyppyjä,

mittari näyttää -20

Kuten moni arvaa, on meikäläisen pää ollut sangen täynnä kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita, kuinka se neljäs koira sittenkin mahtuisi tähän laumaan. Ihan vaan siksi, kun ne on niin ihania ja toki Riisin pentu on ollut pitkäaikainen unelma. Mutta. Ei taida minusta olla neljää koiraa yhtäaikaa ulkoiluttamaan.Tässä täytyy nyt vaan esittää aikuista ja niellä alkava harmistus. Virheeni tein vuosi sitten, kun Häpsiin halusin. Nyt voi sanoa, että olisi pitänyt odottaa. Lähellä on ollut, että Häppäri kaikessa rasittavuudessaan saisi lähteä. Omatunto ei kuitenkaan anna periksi ottaa uutta heti tilalle - eikä ylipäätään luopua tuosta. Niimpä nyt kun poikien uudet kodit alkavat olla vähitellen varmoja (neljättä narttua en sentään edes haaveillut...) , minä "tyydyn" roikkumaan kummitätinä niiden elämässä ja samalla olen tehnyt päässäni piiiitkän listan uudenvuoden lupauksia yhteiselämän parantamiseksi Hätsiin kanssa. Ja nyt seuraavat viikot kuljen kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että Riisin äitiys ei muuta meidän tyttötrion elämää mitenkään.