lauantaina, toukokuuta 13, 2006


Kävimme tänään toisessa mätsärissä harjoittelemassa kehäesiintymistä. Kauniistihan tuo taas esiintyi, vähitellen kaveri tajuaa, että kaikki neljä tassua voi pitää maassa vaikka joku iiiihana ihminen tulee koskemaan. Tuomari arpoi pitkään Riisin ja ihanan weimarinseisojan välillä pentuluokassa. Riisi sai taipua toiseksi - weimari olikin koko mätsärin BIS.







Eilen käytiin tokoilemassa briardharrastajien treeniporukassa. Riisi keskittyi hengailuun ja leikkimiseen. Loppuverryttely Myytin (8kk) kanssa taisi olla illan kohokohta. Piu sai vähän tehdä töitä iltapalansa eteen isompien seassa.

Ensi viikolla pitäisi piipahtaa Ahvenanmaalla, tuliainen esittäytyy sitten aikanaa ;)
Sitten onkin edessä muutto maalle kesän ajaksi.

tiistaina, toukokuuta 09, 2006

Kesä on tullut!



Viikko on jo nautittu kesäisistä ja lämpimistä ulkoilusäistä. Juuri äsken kotiuduttiin Pitkäkoskelta retkeilemästä. Riisi vähän aloitteli "koskenlaskijan" uraa. Vesi houkuttaa kovasti, mutta ihan uimasille ei kaveri ole vielä rohjennut - noh, voimalla virtaava koski ei liene paras paikka pentua opettaa uimaan...

Viikonloppu nautittiin helteistä Rymättylässä schapeporukan agilityleirillä. Piun kanssa koitimme hioa ohjauskiemuroita, Riisille ohjelmaa riitti ihan leirielämän opettelussa. Hienosti pentu sopeutui kimppamatkustukseen&majoitukseen vieraan koiran kanssa ja muutenkin kuvitteli vkonlopun olevansa schapendoes. Kumpa se vaan pysyisi noin huolettomana ja sopeutuvaisena lopun ikäänsä!

tiistaina, toukokuuta 02, 2006

Vappuhulinaa

Eilen vietettiin vappua kauniissa aurinkoisessa säässä kera kaverien. Pikku Arvid tuli viihdyttämään Riisiä ja aika tiivistä vääntämistä riitti koko päivän...



Ihmiset saivat grillailla ja syödä rauhassa.





Edeltävä viikko oltiin reissussa Virroilla ja Riisi kävi myös syntymäkodissaan hilskaamassa äipän ja velipoikien kanssa.


Piu pääsi viime lauantaina Seinäjoelle agikisoihin;

päivä oli hyvä ja saldona eka radalta 5 vp pujottelusta , toinen rata puhdas nolla ja luokkavoitto. Yksi nollarata vielä niin Piu pääsee kakkosiin.