Kohta viikko on juostu Riisin kanssa proguissa, kun juoksupäivät eivät ihan olleet selvillä. Vuoto alkoi hyvin hyvin niukkana ja vaihteli vielä alun jälkeenkin. Olimme kuitenkin laskeneet, että maanantaina voisi olla lähdön aika, mutta mitä vielä. Proku oli silloin vasta 0.7. Nyt mennään viiden paikkeilla ja lauantaina sitten ollaan astuttamassa.
Transporteri on pakattu (jo viime viikonloppuna...) ja ihan kohta lähdetään siirtymään Turkkuseen. Toivottavasti meillä on onnistunut ja kohtuullisen tuloksekas kesälomamatka !
Pitäkäähän peukut pystyssä!
torstaina, maaliskuuta 24, 2011
keskiviikkona, maaliskuuta 16, 2011
Liikkuvia osia
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Meinaa pienen ihmisen pää mennä pyörälle jo tästä kaikesta.
Kaikenlaista pientä on aina arjessakin ja nyt on yritetty työstää todeksi ajatusta omasta kodista. Vielä ei ole mitään konkreettista tapahtunut, mutta monta aivosolua tähän on jo tuhlattu.
Toinen paljon ajateltavaa tuottanut asia on Riisin astutus. Juoksu on alkanut ja nyt pitäisi saada kaikki asiat rullaamaan matkaa varten. Suuret linjat ovat kunnossa, mutta hienosäätöä riittää. Esimerkiksi mitä reittiä ajetaan jne. Noh, nyt on jo päätetty sentään se, että autolla mennään. Henkisesti helpompaa, kun ei tarvitse lentopelkoisena jännittää omaa ja koiran matkaa, mutta toki tuolla reissulla saa kaasupoljintakin painaa ennenkuin takaisin ollaan. Seuraavana ratkottavia asioita on rengasvalinnat, nastat kun ovat matkalla kiellettyjä. Toki prokun nousu jännittää, että osuttaisiin varmasti oikeille päiville.
Ettei liikaa kotona oltaisi, viime viikonloppuna kävimme Latvian Riikassa näyttelyiskulla Irjan kanssa. Reissu sujui kaikinpuolin mainiosti ja neljällä koiralla saimme näyttelystä kaiken mitä oli saatavilla. Dima schapeissa ROP, Latvian valio ja voittaja-11. Ja 3. cacib. Mistähän maasta se viimeinen haettaisiin?
Briardikehässä Peetu kävi kovan kamppailun Teenager Moravia Campanellaa vastaan (ROP) ja joutui taipumaan PU2:ksi. Junnuvoittaja ja junnuvalio lisäyksenä kuitenkin tittelirimpsuun. Riisi voitti nartut, saaden himoitun viimeisen cacibin ja valmistuen nyt I-pentueen kolmanneksi C.I.Eksi. Kaupan päälle Latvian voittaja-titteli.
Tyyris kipitti äitinsä vanavedessä PN2ksi keräten samat junnutittelit kuin Peetu. Alkaa sisaruksilla loppua tila titteliriviltä...Tyyris reissasi meidän kanssa kuin kala vedessä ja pitää äitiään yhä idolina.
Nyt levätään viikonloppu ja pakataan autoa ensi viikon koitoksiin. Siitä sitten lisää myöhemmin ja pentublogikin aukeaa ihan juuri...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)