Nyt tuo kulahtanut sanonta on kyllä pitänyt paikkansa. Meidän muutto kävi nimittäin kovin helposti. Eikä meillä mitään tarkkaa ”laatikointistrategiaa” ollut, mutta niin pitkään (ainakin minä) Tampereelta oltiin lähdössä, että nyt lopulta operaatio sujui polkan tahtia.
Maanantaina tehtiin kaupat ja saatiin avaimet . Illalla käytiin ihmettelemässä ”mitä tulikaan tehtyä” kierros Kontiokujalla ja tiistaina sitten ensimmäiset tavarat vaihtoivat paikkaa. Keskiviikkona jäimme eka kertaa yöksi ja koirille se oli lopullinen muutto. Torstaina muuttivat marsut ja viimeisten tavaroiden kanssa kissat perjantaina. Reippaana olemme jyyssänneet uutta kotiamme puhtaaksi neliö neliöltä (täällä ei siis ole ihan juuri paikkoja laiteltu…) ja samalla laitelleet tavaroita laatikoista paikoilleen. Nyt on enää muutama sekava jätesäkki purkamatta…
Olohuone
Tästä on tullut jo oikein kotoisa paikka, kun tavarat on saatu paikoilleen. Sauna on lämmennyt jo muutaman kerran ja meidän uusi grilli vaikuttaa oikein pätevältä hankinnalta. Ja kyllä tämä ympäristö vaan on ihanaTammelantorin hulinan jälkeen! Eipä ole koirien paljon tarvinnut olla remmin päässä, kun tästä lähtee avarat metsäpolut ihan nurkilta. Vielä kun ensi viikolla saataisiin tuo oma aita kuntoon, niin uskaltaisi pitää vapaammin noita koiria pihassa.
Aita odottaa pystytystään
Grillin kokoaminen ei ollutkaan ihan helppo nakki...mutta ihan ajoissa saatiin ruoka kypsänä pöytään!
Riisi liki eniten nauttii omasta pihasta. Se on taas "herännyt eloon" tai muuttunut lapseksi. Koko ajan se on kirmaamassa lelujen kanssa ympäriinsä ;) Saman se teki kun aikanaan muutettiin Pitkäjärvelle, mutta toki se oli silloin puolet nuorempi.
Kovasti koko ryhmärämä avusti ulkohommissa viikonloppuna
Piu kokeilu syksyn jumppa-asuaan koleiden kelien varalle...
Väsynyttä kansaa koirahuoneessa
Hyvin kotiutunut Ahma
tiistaina, elokuuta 16, 2011
tiistaina, elokuuta 09, 2011
Kalhukoilat muuttaa Kontiokujalle!
Nyt se on totta.
Nimet on papereissa, kotikunta on muutettu maistraatissa ja muutto etenee hyvää vauhtia. Vielä jonkinaikaa olemme kahden kämpän loukussa, mutta hiljakseen kotiudumme uuteen asumukseemme.
Oma talo, oma piha - paljon sellaista, mistä on aina haaveiltu, mutta ainakaan itse en ole uskonut niitä ihan heti saavani. Nyt unelmista on tullut totta. Täydellisyydestä jouduimme joustamaan ;) Taiteilimme vuoden mieluisten asuinalueiden, lenkkimaastojen, naapureiden läheisyyden ja toisaalta palveluiden &katuvalojen läheisyyden kanssa...kun aina piti ottaa huomioon hinnan lisäksi myös työmatkat yms. Uusi kotimme on nyt rauhallisella omakotitaloalueella Kangasalla, naapurit ovat ihan liki, mutta niin ovat myös Kirkkoharjun upeat lenkkeilymaastot, sekä umpimetsää että valaistua kuntorataa varsin riittämiin. Myöskään Kyötikkälän koirakentälle ei ole kuin kivenheitto. Työmatkat pysyivät inhimillisinä ja Kuhmalahden mökkimaille matka lyheni.
Talo on ihan ok kunnossa perusasioiltaan, mutta kaikki pinnat sisällä pitää laittaa vähitellen uusiksi ja myös pihassa riittää kunnostettavaa. Ensimmäisten töiden joukossa on aita/vanhan aidan kunnostus. Meidän kanssa nuo mustat ovat sangen kivasti pihassa pysyneet (myös hiljaa), vaikka yksi sivu tielle onkin aidatta.
Tällä viikolla hinaamme loputkin tavarat sisään ja koitamme jynssätä Tammelankulman nurkat puhtaaksi. Entinen koirahuone sai jo uuden tapetin "läksiäisten" kunniaksi, kun kissapaholaiset olivat sen aika pahoin raapineet. Muut huoneet ovat ihme kyllä säästyneet aika hyvin.

maanantaina, elokuuta 08, 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)