lauantaina, marraskuuta 24, 2012

Kiirettä kaamoksessa


Tai ainakin oma elimistö väittää, että se kokee olevansa kiireinen eli myös väsynyt koko ajan. Tuntuu, ettei normi yöunet riitä alkuunkaan, viikonloppuna kun sitten vetelee liki puoleenpäivään, on kuin uusi – taas jaksaa about tiistaihin asti. Olisko vähän auringonvajetta?


Valoa elämään?

Saatiin vihdoin päätettyä puidenkaadosta pihassamme. Se ei niin helppoa ollutkaan, vaikka moottorisahan omistammekin. Kaikki puut ovat niin suuria, että kaatuvat joko meidän ja/tai naapurien taloihin, istutuksiin tai läheisiin sähkölinjoihin… Nyt tulee maanantaina maksetut miehet ottamaan 7 puuta kantoineen, joten ihme, jos ei pihan ilme vähän avarru! Meille jää itselle urakaksi kuljettaa oksat pois – arviolta reilu 10 isoa peräkärrykuormaa (nähtäväksi jää mikä on lopullinen luku) ja puupöllit viedään traktorilla maalle. Hmm..tässä märässä ja pimeässä ihan riittävästi ulkotekemistä…


Mutta ensi viikolla ovat luvanneet PAKKASTA, joka tarkoittaa kuivaa ja suoraan myös puhtautta! Olen jotenkin korvia myöten tässä ravassa – kirjaimellisesti. Viikolla kävin tihkusateessa juoksemassa Riisin ja Tikkarin kanssa, takaisin tullessa vaatteet kylpyyn, koirat kylpyyn, kylppäri kylpyyn… ja vihdoin myös itse. Ja silti sitä ***** hiekkaa on joka paikassa!

Uusi hankinta, jonka tulo kesti niin kauan, että joku varmasti toi sen kävellen. Mutta jokaisen odotuspäivän ja hintasa väärti on kyllä! Suosittelen! Mutta jos Kiinasta tilaatte, niin tilatkaa keväällä, että se ehtii syksyksi ;)
Kyllä 900lumenia jo lähimetsät niin valaisee, että kehtaa kulkea!


Iltavuoro

Sisälläkin on vähän urakka vaiheessa. Aloitettiin viimeinen makkari, eli meidän ”tietokonehuone”. Saa senkin jouluksi kuntoon . Katto on nyt maalattu neljään kertaan, ja suurin osa tapeteista revitty pois. Tämän viikonlopun tavoite olisi ottaa loput tapetit ja pohjamaalata seinät. Uudet tapetit ja laminaatti on jo hankittu. Teimme ennätyksen, n.20-25min oli tapetit valittu ja maksettu! Viimeksi tähän meni yhden huoneen osalta kolme liikettä ja tunteja .



Koiraosuus
Häpsii kävi viime viikonloppuna Mäntässä kokeilemassa tokokeessa. Menin ristiriitaisin tuntein, en treenannut lokakuun kokeen jälkeen lainkaan, viikolla testasin pari kertaa noudon ja kaukkarit, ja meni loistavasti. Menin siis hieman takki auki hakemaan viimeistä ykköstä, koska liikkeiden pitäisi olla aika hyvin tuon takaraivossa.

Kuitenkin suurena jännitteenä oli maneesi – tuo koira ei ole ikinä reenannut, puhumattomaan kisannut missään seinien sisällä. Ja kyllähän se näkyi. Seuraamisessa mukaani lähti ensi alkuun matkalaukku, joka roikutti päätään. Vasta parin käännöksen jälkeen se alkoi seurata oikeasti. Maneesi ja tuomari paineistivat sitä ja kauttalinjan yleisilme oli paaaaljon huonompi kuin lokakuun kokeessa. Ja uutena lisämausteena, mua itseäni jännitti. Ympäristöstä otettu paine ja mun jännitys varmasti saivat aikaan sen, että Häpsii ei juuri istunut. Eli kaikki maasta istumaan nousut jäivät oikeastaan näkemättä. Kyllä se perusasennot teki. Hypyssä se taas kolisti eikä istunut taakse. Ansaitusti, mutta toki pettyneinä saimme 152p ja kakkostuloksen.
Ei siis TK2sta suoralla ykkösrivillä, eikä tänä vuonna. Kyllä mä sen ens vuonna haen, mutta voivottelemaan emme varmastikaan ala. Pipsa voinee todistaa, että ainakaan vielä koira ei ole kykynevä menemään kehään vapaana ;) enkä kyllä uskalla lähettää sitä ruutuun (jos ruudun takana voi olla elämää).

Istumisongelma, onko se henkinen vai fyysinen? Takaosan hallinnassa ja istumisnopeudessa + hypyissä on nyt pitkin tätä vuotta ollut ongelmaa. Pitäs pitäs… kai tuo olis syytä kuvauttaa selästään, että tietäis. Eilen sillä kävi nyt ekan kerran hieroja, joka ei hämmästykseksemme löytänyt oikeastaan lainkaan jumia niskasta eikä koko pitkästä selästä, mikä tuolla remmikäytöksellä on ihme! Erittäin voimakkaat nistalihakset kyllä, mutta kaikki lavat yms. olivat hyvin irtonaiset. Ristiselkä oli hitusen jäykkä ja aivan hännäntyvessä oli kipeä paikka. Myös etureidet olivat huomattavan kireät, jopa niin, että ne voisivat olla syynä huonoihin hyppyihin. Mitään vakavaa ei siis tällä käsittelyllä tuntunut, joten rennommin mielin jatkan tilanteen seurailua.


sunnuntaina, marraskuuta 11, 2012

Tanska+pakkomielle = onnistuminen

Jessh, saavutimme Tikkarin kanssa tämän vuotisen tavoitteemme. Neiti on nyt Tanskan,Norjan, Viron ja Latvian valio. Sekä C.I.E !


Kun emme keväällä Roskildesta onnistuneet saamaan kuin yhden Tanskan sertin, jäi tällä Herningin "kaamosretkelle" vähän paineita..Mutta ensi vuoden näyttelyloma tuli ansaittua!



Virallista osuutta

Tikkari
Riko
Naanaa



La 3.11 tuomarina Jurate Butkiene, Liettua
ROP, PU1 C`You Lucky Moravia Campanella
PU2 SERT Boondock´s Law And Order
PU3 Top Wesselton Born To Win
VSP, PN1 Mon Ami Pour Toujour Grazia
PN2, SERT Boondock´s Jury Is Still Out
PN3 Avril Desire Elite
PN4 Boondock´s Latte With Sugar

Su 4.11 Scaba Zsolt Lokodi , Romania
ROP, PU1 C`You Lucky Moravia Campanella
PU2 SERT Top Wesselton Born To Win
VSP, PN1 Mon Ami Pour Toujours Gidget
PN2 Avril Desire Elite
PN3 SERT Boondock´s Jury Is Still Out
PN4 Mon Ami Pour Toujours Grazia

Avo urokset

Handsome Moravia Campanella
Top Wesselton Born To Win

Avril Desire Elite

Sunnuntain paras narttu-kehä

Mon Ami Pour Toujours Gidget - VSP su

Mon Ami Pour Toujours Grazia - VSP la



Ja millaista siellä sitten oikeasti oli?

Torstaina vaan kamat laukkuun ja menoksi, aika hyvin ihminen saa tiivistettyä...

Naanaa ja Riko matkasivat eka kertaa Ruotsiin laivalla, Tikkari oli jo kokenut konkari. Yöllä myrsky häiritsi kaikkien unta, mutta hengissä selvittiin rantaan asti! Lähinnä harmaudessa huristimme Ruotsin läpi, vielä ei onneksi satanut.
Tanskassa hämärä alkoi laskeutua, söimme ja siitä se kaaos sitten alkoikin. Meillä oli matkaa Herningiin n.130km ja liikenne jumiutui täysin. Oli täysin pimeää (Tanskassa ei kertakaikkiaan ole katuvaloja missään ja ainakin tuolla myös tien maalaukset erittäin puutteellisia), vettä tuli kaatamalla eivätkä tanskalaiset tuntuneet hallitsevan tilannetta. Yksi ajoi kaiteeseen, toinen toisen takapuskuriin, kiihdyttelyä, hurjia jarrutuksia, tyhmiä kaistanvaihtoja. Kun oltiin 25minuutissa edetty 2km, alkoi vähän hirvittää...

Aikanaan selvisimme hotelliin, lähdimme sateessa hoitamaan koirat ja totesimme että aamulla saadaan olla aikas ajoissa liikkeellä...
Niin olimmekin viideltä jo sateessa puistossa, jonka jälkeen kolmikko oli pakko föönata jne.

Hotellihuoneemme näyttikin tältä:



Huoneessa oli onneksi eteinen, jonne saimme jättää koirat valumaan
...ennenkuin ne pääsivät sänkyihin nukkumaan (onneksi tajuttiin ottaa omat päiväpeitot mukaan)
Riko -the poikien puoli
Naanaa- tyttöjen puolella


Lauantaiaamun siirtymä näyttelyyn oli kaoottinen. Onneksi olimme ajoissa. Autot parkkeerattiin 4-kaistaisen tien toiselle puolen, josta tunnelia mentiin halleille. Joo, ensin mentiin väärään tunnelliin, josta piti palata takaisin. Mä raahasin kolmea koiraa, Um niiden häkkejä ja tavaroita. Halleille kun selvittiin, aukeni totuus. Niitä todella oli D:stä Q:hun ja ne olivat eri rakennuksia. Osaan pääsi ulkokautta, osaan vain toisten läpi.

Olimme todella kahvin tarpeessa, kun saimme leirimme lopulta kasaan.



ja kanssakilpailijat näyttivät olevan meitä paljon valmiimpia...mutta kyllä me siitä sitten kirittiin ;)




Lauantaina näyttelyn jälkeen oli onneksi about poutaista ja koirat ehti käyttää reippaalla tunnin lenkilä liki kuivina.


Illalla ja sunnuntaiaamuna satoi taas senkin edestä! *1000x huokaus*
Sunnuntaina näyttelyyn meno oli helpompi, Um ajoi purkuun ihan hallin eteen (kun kävi ilmi että tämä on sallittua!), mä marssin koirien kanssa sisään odottamaan ja häkit odottivat kehän reunalla. Wou!
Kotiinlähtö sujui parilla purkureissulla ja ihan sujuvassa liikenteessä päästiin Ruotsin majapaikkaamme Mälmön lähistöllä. Ja siellähän repesi reissun parhaat naurut - pitseriassa kysyivät multa paperit (!!!!!) kun ostin yhden siiderin :)
Kuvatodiste tuosta "muumilimpasta" alla ;)

Maanantaina rullailtiin tasaisessa vesisateessa kohti Tukholmaa. Haaveissa oli kuvata koiria ajan kanssa. Mutta eipä sitten. Metsässä ne käytettiin pariin otteeseen hömppäämässä sateesta huolimatta - ja sitten hyttiin ja unta palloon koko ryhmälle!

Kiva ja onnistunut reissu taas takana, mutta helpottavaa oli tulla kotiinkin. Ja oikeastaan ihan jees, ettei uusia reissuja ole nyt tiedossa.

Ihanat matkaseuralaisemme Riko, Tikkari ja Naanaa