torstaina, joulukuuta 25, 2008

Joulurauhaa & Vilinää vilskettä



Joulu ikäänkuin tuli ja meni.




Ehdittiin rauhoittua ja noudatella perinteitä. Joulurauha julistettiin, mummot kävivät syömässä ja saunassakin käytiin. Mummu 96v alkaa olla jo vähän väsynyt, mutta sitkeästi vihta heilui löylyssä!





Pukki toi paljon paketteja - vissiin tontut eivät ole olleet ihan huonoon aikaan ikkunoiden takana. Ilmeisesti meidän maaseutuelo on jatkuva, sillä saimme mm. häkävaroittimen, ladattavan myrskylyhdyn ja toki kaikkea lämpöistä. Koiratkaan eivät jääneet herkuitta.



















Joulusta tuli valkoinen, itseasiassa keli ei olisi voinut olla parempi. Tai...mutta eihän joulukuussa ikinä paista aurinko... Jotta joulurauha edes suunnilleen säilyi, siirtyi 4x4 ryhmä tasaisin väliajoin pellolle tai metsään rymyämään. Dima ja Ätsii ovat ihan samalla aaltopituudella -Riisi ja Piu sitten huokailevat niiiiin aikuisina taustalla. Tosin nekin aika helposti hullaantuvat ;) Kieltämättä herätin aika paljon huomiota Virtain pienessä keskustassa kävelemällä neljä koiraa hihnojen nokassa. Tuskin moista joukkoa on siellä monesti nähty...


















































Ps.















Loppuun on vielä pakko laittaa Ahman saavutus -
ensimmäinen hiiri 17.12 !

maanantaina, joulukuuta 22, 2008

SE on ovella!

Joulua pukkaa. Täällä pakataan nyssyköitä ja koitetaan jättää paikat ihmismoiseen kuntoon... Joulun vapaat alkoivat tänään ja tarkoitus on suunnata pyhiksi Virroille. Tämä konkkaronkka ei ihan nopeasti liikukaan, kun kaikista pitää huolehtia...


Rauhallista ja vatsantäyteistä joulunaikaa kaikille ;)


Pitkäjärven rytmiryhmä vaipuu joulurauhaan...

keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008

Soulmates

Laitetaanpas nyt hieman myöhässä kuvia viime viikolta, kun Ätsii sai ekan oman kaverin. Samoina päivinä tuli the talvi ja lumi, joka sittemmin on jo poistunut. Ätsiin kavari on tavallaan nimetön, työnimenä on ABC. Pikkutyyppi löytyi Oriveden ABCltä pienenä ja märkänä , luonnollisesti aivan kauhuissaan - eikä kukaan ole kaivannut. Jälleen on ollut todettava, kyllä ihminen on sitten julma. Pikkupaketti on varsin hauska tyyppi ja siitä saa joku pontevan lenkkikaverin. Ne ovat varsin suvereenisti painineet ja loikkineet Ätsiin kanssa niin ulkona kuin sisällä - yhtään tarkkaa kuvaa niistä en ole onnistunut saamaan...














Ensin pari talvimaisemaa















Ja sitten pari touhukuvasta:

Täytyy mennä taas !

sunnuntaina, joulukuuta 14, 2008

10 yötä jouluun

Joulu alkaa jo olla ovella. Voi olla, että tontut kovinkin ahkerasti kurkkivat ikkunoista, mutta niiden jäljet peittyvät meidän porukan moniin tassutuksiin. Täällä kotona alkaa olla nyt jo ihan tunnelmallista, kun on saatu kyntteliköt ja ulkovalot toimimaan. Vielä kun luonto antaisi uutta valkoista pakkaslunta niin joulufiilis olisi täydellinen.

Viime viikko oli aika kiirusta, mutta eiköhän tämä tästä... Lauantaina oli messarin keikka. Kovin suurin odotuksin sinne ei lähdetty Rainerin tuomiolle ja... Huurun häntä ei ollut sopiva ja Riisistä tiivistys kuului " Koirassa on laatua, mutta se ei ole turkissa", eri irtosi kuitenkin. Lisäksi Riisi on kuulemma kevytluustoinen. Tässä kohtaa hieman kolahti, sillä kauheasti ei briardinarttu voi enää olla enempää ihannekokoinen kuin Rimppa on. Ihan sama. Hienot koirat voittivat! Briardikehältä sännättiin jännittämään staffikehän loppua, jossa Pellasten Bambi oli upeasti jo voittanut 15 koiran junnunartut. Turhaan ei kannustusjoukkomme hurrannut, sillä Beellä alkava juoksi narttujen voittoon saaden samalla keikalla kaksi titteliä ja kuudennen sertinsä. Wau!


Tänään on nukuttu pitkään ja lorvittu sohjoisen sumupäivän yli. Päivälenkille kun lähdettiin koko koiraköörin voimalla, alkoi lumihanki värjäytyä punaiseksi...Riisin yksi kannus oli revennyt heti pihassa - enkä todellakaan tiedä miten?!? Koko kynsi on poikki ja sojottaa nyt ydin ulkona ihan väärään suuntaan. Yäk. Tiedossa siis lekurikeikka ja nappikuuri. Just hienoa. Onneksi Rimppa on niin helppo potilas.

Näillä mennään kohti joulua, nyt Pitkäjärven soihdut sammuu...

maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Melkoista menoa


Nyt on tämän illan rauhallinen hetki. Glögimuki höyryää edessä ja piparipurkki on auki. Koko päivä on menty ja nyt muu talo nukkuu. Ohjelmaa on seuraavan viikon ajan tiedossa vähintäänkin riittämiin, joten todennäköisesti kohta huomaan, että joulukin meni jo. Vielä sen lähestymistä ei oikein tajua. Pitää varmaankin mennä pyörähtämään johonkin kauppaan, niin eiköhän se joulu siitä iske... Kyllä tämä punainen tupa on kynttelikkönsä saanut ja pihapensaaseen tulee viikonloppuna valoköynnös. Kuusen paikka on katsottuna - tuskin yllättää ketään, että tällä kokoonpanolla sen paikka on terassilla ulkona :)


Tänään on hankittu autoon vuodeksi lisää ajoaikaa. Tosin kovasti tekisi mieli hukata tuo nykyinen ja vaihtaa vähän isompaan...mutta katsotaan nyt mitä ensi vuosi on tuomassa tullessaan. Tämän vuoden hankinnat on jokatapauksessa tehty. Katsastusmatkalla poikkesimme Ätsiin kanssa pyörimässä kaupungilla, ja yhdessä käytiin mm. postissa pakettia hakemassa. Häntä heilui koko ajan, ja jokaista asiakasta olisi pitänyt moikata. Onneksi myyjätäti tuli sitten rapsuttelemaan. Ja onneksi täti ei kysynyt nimeä, kun rotuakin piti toistella kymmenkunta kertaa. Tuntuu ihmisistä olevan kovin kummallista, miten koiran nimi voi olla Ätsii. Mä taas en tajua, miksi kaikkien nimen pitäisi olla "nelli". Töissäkin voi välillä istua kolme, neljä Nelliä vierekkäin. Söpöä.

Huomenna mulla on vapaailta, koirat jää hoitoon ja pääsen ihan normaali-ihmisten lailla kaupungille. Yksi eläimetön ilta tekee hyvää välillä!

Viikonloppuna käväistiin lauantai-sunnuntaivisiitillä Virroilla. Ätsii otti uuden kämpän hyvin haltuun eikä oikeastaan tajunnut, että kissakaksikko oli eri kuin kotona. Rappusten kulku oli vielä kovin räpeltämistä, mutta rohkeutta ei uupunut. Diman kanssa ne paini hikipäässä koko illan ja niimpä sunnuntaina koko koiranpentu oli ihan unessa. Niin Virroilla kuin sunnuntaina täällä kotonakin kakara kokeili taas "empäs tule sisälle" peliään. Muuten sen voisi jättää pihalle menojaan miettimään, mutta kun se seisoo rappusten vieressä ja syö hiekkaa... Muutaman kerran ulkoilu hihnassa taisi tehota taas vähäksi aikaa, koska tänään on kuljettu sopuisasti.



Sunnuntai-ilta vierähti täällä kotona Huurun ja Riisin selkäpesussa, kun kaksikko oli ensin hyydytetty tuolla metsän ryteikössä. Vai olivatko ne omistajat, jotka hyytyivät?
Piu jäikin Virroille viikkoa viettelemään oltuaan sunnuntain Seinäjoella agilitya taiteilemassa. Saldo oli hyl-0-5. Vika rata oli ollut hieman epis, sillä Piu oli saanut kontaktivirheen, jota ei tuomarin lisäksi muut huomanneet. Tuota nollaa olisi niin kaivattu... Noh, Piippa kuulemma pakkaa laukkunsa tammikuussa Eckerön suuntaan och hoppar där då mer.
Nyt on glögimuki tyhjentynyt ja kohta tämä vuorokausikin loppuu. Marssin siis Riisin viereen muutamaksi tunniksi, jotta meno voi huomenna jatkua.

torstaina, joulukuuta 04, 2008

Kertausharjoituksia

Tänään otettiin uusintana "landet kaupungissa"- tohina. Huurua reenattiin koko viisikon edestä, pääpainon ollessa häiriöpaikallamakuulla. Häiriötä oli taas runsaanlaisesti. Selän takana räyhäsi belgisekoitus köydessään ja vieressä oli teiniporukka pyörineen. Ja hämmästyttävää oli, että viereisellä bussipysäkillä ehti käydä kaksi linja-autoa tuon about neljän minuutin aikana.

Kaupunkilenkkeilyt hoidettiin kahdessa ryhmässä hieman viime viikkoista pidempinä versioina. Ätsii tuntuu jaksavan jo vaikka mitä...


Tänään on ollut taas oikein juhlaa harrastaa koiria. Ätsii on matokuurilla ja toki sen maha meni sekaisin. Varsin lyhyet ulkoiluvälit ovat tihentyneet ja lisäksi se epeli kehtaa haista pahalle... Ja aikuisporukka ei ole ainakaan pistänyt paremmaksi. Riisi kera sukulaislauman oli hyödyntänyt välittömästi pikku vahingon vapaana loikkiessaan...Likakaivo oli mennyt tukkoon ja vähän yli yms... Noh, koko nelikon suut pestiin saippualla ja tänä iltana olen hingannut matosta pentupissojen lisäksi harmahtavaa oksennusta... Tämän lisäksi Piu oli saunan aikana repinyt mun repun auki ja nassuttanut sieltä kaikenlaista nenäliinasta alkaen - kai siellä joku ruuan murunen OLI pohjalla ollut. Ja nämä koirat saavat kyllä ihan ruokaakin kuppiinsa!

Viikko on ollut taatusti vuoden pimein!!! Kaikki lumi lähti, kuraa ja mustaa on ollut jokapaikassa. Mikään lamppu ei tunnu valaisevan niin, että tästä pihasta olisi nähnyt lähteä koirien kanssa jonnekin kulkemaan. Tuonne laitumella kun aamulla ennen kuutta roudasin niitä kahlaamaan nilkkaa myöten vedessä, kulki apea joukko perässä hieman happamin ilmein. Pennun liikutus on siis jäänyt aika minimiin ja se on sitten näkynyt täällä kotona... Kissaparat ovat saaneet kyytiä.



















Viikonlopuksi lupailevat talvisempaa kelia - yee. Viime lauantaina pörrättiin kyläilemässä Kuhmalahden suunnalla, nyt lauantaina olisi tarkoitus suunnata laumalla Virroille. Pääsee penneli kokeilemaan sinne suunnalle yökyläreissua. Piu jääkin sille tielleen sunnuntain agilitykoitosten takia.


Palaamme näihin seikkailuihin myöhemmin, nyt on aika suunnata unten maille...