keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010

Vuosi 2000 - Meille ei kissaa tule!




Mutta Aune vaan tuli.


Pellaksille tuli IHANA löytökissa Kangasalta ja heti kun näin sen pörrön, halusin sen.
Kivoja katteja olin nähnyt, mutta nyt halu oli kovin selkeä. Kotona vastaus oli sangen selkeä EI ja kai ne perustelutkin nyt ihan kohtuullisia osin olivat. Ei onnistunut edes se , että seuraavana syksynä aioin ottaa katin mukaani opiskelemaan. Noh, mummusta löytyi se hento oljenkorsi, voisihan hän kokeille olisiko kissasta seuraa. Niin tuli Aune Virroille.


Heti seuraavana päivänä Aune oli kadonnut. Mummu sai satikutia - ikkunan oli täytynyt olla raollaan. Kaverien kanssa haettiin, huudeltiin ja laputettiin. Surku. Kattia ei näkynyt. Illalla istuttiin mummulla ja hämmästeltiin kuinka tässä näin saattoi käydä. Ja sitten Aune käveli lattialla. ??? Se tuli pakastimen takaa ja karvat paljastivat sen viettäneen rauhallisen päivän pakastimen sisällä moottorin päällä.


Sitten elo jatkui seesteisemmin, kunnes ihan muutamassa päivässä kävi ilmi, ettei mummu voi Aunea pitää. Ihmisrakas ja sangen karvainen kissa makasi mummun rinnan päällä yöt ja uhkasi aiheuttaa tukehtumisen. Kissan pitäisi siis lähteä, eihän se meille voi tulla, kun meillä on koirakin.













Mietin pääni puhki kuinka saisin Liina briardin (5v, ei ikinä ollut kissojen kanssa) ja Aunen (5-7vee, ei tietoa koirasuhtautumisesta) tulemaan juttuun, jotta voisin puolisalaa sulauttaa Aunen meille. Lopulta kannoin kissan meidän ovesta sisään ja nakkasin eteiseen. Siinä ne haisteli koiran kanssa ja samana iltana ne nukkuivat samassa sängyssä. Ja Aune jäi. Ja Aune ei lähtenyt syksyllä opiskelemaan vaan sen koti on siitä asti ollut Virroilla.



Aune on ollut ihana kissa, terve ja hyvätapainen. Ja Persoona. Juuri sellainen vellattava pötkö kuin kissan kuuluukin, mukana kuitenkin aimo ripaus Kissaa = omaa tahtoa. Aune on ehtinyt näiden vuosien aikana kasvattaa kaksi kissapikkuveljeä talon tavoille, tai taitaa JerryCeen kasvatus vielä olla hieman vaiheessa. Siinä samalla Dima on opetettu kissantassun alle ja nämä mun vierailevat koiraeläimet.













Kymmenen vuotta on aika päivälleen siitä kuin Aune meille Leivontielle asteli. Sillä on ikää varmasti jo yli 15v ja nyt ihan viimeisen vuoden, viimeisten kuukausien aikaan se on alkanut näkyä. Vaan eväs maistuu vielä ja välillä mummo innostuu nuorten kaarestuksiin mukaan. Enimmäkseen aika kuluu unta kiskoen -kuten tähänkin asti.



Toivottavasti saamme pitää Aunen vielä pitkään, mutta väistämättä yhteinen aika alkaa olla vähissä.

Vieraissa pöydissä

Samaa kiivasta vauhtia tämä tammikuu lähti etenemään kuin koko viime vuosikin.

Talvi on pysynyt napakkana koko tämän vuoden, yhtään nollakeliä ei ole ollut. Maisemat ovat olleet niiiiiin kauniita, kun puiden huurakerros on vain vahvistunut. Kyllä on kelvannut nauttia ulkoiluista. Viime viikolla käytiin jäällä jokunen kerta, keskiviikkona hurjassa sumussa vaellettiin Siilinkarin majakalle. Kaukanahan se ei ole, mutta silti sumu upotti sisäänsä kaikki kaupungin valot.










Viime viikonloppu korkattiin oikein ravintolan kautta. Kehitystä viime vuodesta; nyt jaksettiin jälkkärikin ;) Lauantaina siirrettiin orkesteri Kuhmalahdelle (ettei vaan itse tarvitse ruokaa tehdä) ja suoraan kakkukahveelle päästiinkin. Lauantai-iltana siirsimme itsemme syömään hirvipeijaisiin...

Vieraissa pöydissä vieraili myös Ätsii. Voi *piip*. Jätin sen sunnuntai aamuna ulos aamupalan ajaksi ja sit heitin koirat yläkertaan syömään ja hetkeksi odottelemaan lenkille pääsyä. Kun menin niitä hakemaan, oli haju kaamea. Häppäri oli oksentanut sängyn täydeltä jotain kummaa mössöä... Selvisi, että talon alla oli ollut linnun talia ja uusi syötti odottamassa näädän loukkuun, märännystä siis. Selvisi siis, että briardilla ja näädällä on samat himot. Noh, petivaatteet ja peitto pesuun ja patjoista hingattiin se mitä irti saatiin. Patteri pois päältä ja ikkuna auki - iltapäivään mennessä haju oli jo laantunut.


Vaan saivat koirat sitten papukaijamerkin täällä kaupungissa. Naapuri samasta kerroksesta tuli tuttavansa kanssa vastaan ja hän kehui kuinka hiljaisia nämä koirat voivat olla. Ei ole kuulemma kuin pari kertaa kuulunut ääniä ja nekin rapussa kulkiessa. Hyvä tietää, ettei ihan olla häätö niskassa. Hissukseenhan nää onkin. Ja tosi vähän ovat yksin, ettei sinänsä pitäisikään häiriötä olla.

Töissä on ollut perusarkea (jollei pentuonnea lasketa). Veli Diesel on ollut hoidossa ja Ätsiillä onkin ollut kova homma juoksuttaa molemmat veljet. Hieman säälittää Disun hienot pitkät karvat, joista on niin kovin hyvä ottaa kiinni... Mutta pitäähän lasten saada leikkiä. Ja lähtee ne ennen pitkää kuitekin, kun tuo pikkukaveri vielä vähän varttuu...















Pari viikkoa sitten tuli huostaanottona 3 kissaa, 2 kania ja marsu. Kaikki sairaan laihoja ja kämpässä oli ollut kuolleitakin eläimiä. Hienosti kaikki ovat kuntoutuneet ja luonteeltaan ovat jees. Kissat saavat vielä vähän lihoa, mutta pikkuosasto olisi jo kunnossa uusiin koteihin. Vähän kävi mielessä josko kolmas marsu-ukko...mutta tuo uusi on ihan vauva ja ei meillä ole häkissäkään tilaa (+ nuokin saa hävettävän vähän olla vapaana). Olisko kukaan jyrsintä vailla?

sunnuntaina, tammikuuta 10, 2010

Se loppui sittenkin

Paukkupakkaset siis. Iltapäivän puolella lauhtui niin että mittari näytti enää -9 ja kyllä oli ihanaa vaan oleilla metsässä. Koirat saivat kulkea, kaivaa ja möyriä hangessa ihan omaan tahtiinsa. Maisemat olivat niin kauniita; harmillisen sumuista vaan oli, ettei sitä kauneutta saanut vangittua kameraan. Puissa on luntaa ja kuuraa, kaikki on niin puhdasta.






































































Hätsii tuli treenattua lenkin ohessa, pitkään aikaan ei ole ulkona tarjennutkaan. Ja meidän autohallissa tuon treenaaminen on vähän vaarallista - niille autoille. Ihan hyvin kulki, kaikki muu osattu paitsi se seuraaminen. Paikallamakuu oli nyt hyvä, rauhallinen mutta tarkka. Luoksetulossa se piru himmaa edelleen lähellä. Jospa nyt taas "pääsis" tekeen säännöllisesti.

sunnuntaina, tammikuuta 03, 2010

Uusi vuosikymmen korkattu

Joulu meni ja välipäivät siinä samalla; missäs muualla kuin Riisin pentulaatikon reunalla roikkuen. Sen satsin eloa voi seurata pentublogin puolella, niin ei tämä muutu ihan siirapiksi ;)


Käsittämättömän ihania ja jotenkin niin osa Riisiä. Ja kyllä Rimppasesta on niin nähnyt sen äitiyden onnen, että kai siinä jotain perää on...






Tänä vuonna tuli oikea talvi ja heti joulukuussa. Pakkasta on ollut sangen napakasti ja lunta on kertynyt. Harva se päivä golffi on surrannut jossain penkassa mutta hinaajaa ei ole tarvittu. Kiittäen olen hakenut sen joka aamu lämpimästä autotallista, eri kätevä näillä keleillä.


Joulu meni tosiaan työmaalla pentusten merkeissä; vuosien mittaan olen tainnut Pellaksilla notkua päivänä jos toisena, mutta tämä oli eka joulu pois äidin helmoista. Sama kai tuo kun valmiisiin ruokapöytiin pääsee ;) Tapanina huristin Kuhmalahdelle joulusaunaan ja elpymään. Umpihankiseikkailut Häpsiin kanssa saivat posket punoittamaan.








Vuosi vaihtui sekin vauhdilla. Koirat jäivät hoitoon ja me lähdimme ihmisporukalla iloitsemaan illasta Kangasalle. Sauna, uima-allas ja riittävästi "evästä" takasivat sen ,että pää painui kotona tyynyyn vasta aamukuudelta. Noh, se perjantai meni sitten siinä, koiratkin onneksi saivat kyydin kotiin ;)

Eilen oli elvytty ja siirrettiin komppaniavahvuus Kuhmalahdelle vuokralaisten häivyttyä mökiltä. Keli oli ihanan kirkas ja täysikuu olisi mahdollistanut vaikka koko öisen ulkoilun, mutta mittari heilui -27 lukemissa, joten keli oli ihan liian hyytävä! Saunassa oli kivaa, mutta lumienkelit jäivät tältä kertaa väliin. Tänään vähän tarkeni ulkoilla, mutta kirkkaus oli tiessään - tilalla lumipyry. Sangen napakkaa n-20 pakkasta on luvassa koko alkavaksi viikoksi. Toivottavasti sitten olisi lauhempaa, kun tulee aika ulkoistaa Riisin vauvoja.





Häpsii treenaa uimahyppyjä,
mittari näyttää -20


Kuten moni arvaa, on meikäläisen pää ollut sangen täynnä kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita, kuinka se neljäs koira sittenkin mahtuisi tähän laumaan. Ihan vaan siksi, kun ne on niin ihania ja toki Riisin pentu on ollut pitkäaikainen unelma. Mutta. Ei taida minusta olla neljää koiraa yhtäaikaa ulkoiluttamaan.Tässä täytyy nyt vaan esittää aikuista ja niellä alkava harmistus. Virheeni tein vuosi sitten, kun Häpsiin halusin. Nyt voi sanoa, että olisi pitänyt odottaa. Lähellä on ollut, että Häppäri kaikessa rasittavuudessaan saisi lähteä. Omatunto ei kuitenkaan anna periksi ottaa uutta heti tilalle - eikä ylipäätään luopua tuosta. Niimpä nyt kun poikien uudet kodit alkavat olla vähitellen varmoja (neljättä narttua en sentään edes haaveillut...) , minä "tyydyn" roikkumaan kummitätinä niiden elämässä ja samalla olen tehnyt päässäni piiiitkän listan uudenvuoden lupauksia yhteiselämän parantamiseksi Hätsiin kanssa. Ja nyt seuraavat viikot kuljen kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että Riisin äitiys ei muuta meidän tyttötrion elämää mitenkään.