Rahanmenoa ja kuvauksia

Pitkin kesää on painanut pari asiaa, Häpsiin tilanne ja tuo auton vaihto. Autosta tuli jonkin verran kyselyä, mutta ei tuo auton yksityinen myyminen koskaan ole ihan simppeliä. Autokaupat tarjosivat siitä tosi vähän, mutta pienen viivytystaistelun ja omien myönnytysten jälkeen päästiin suht samalla aaltopituudelle Caddy-kauppiaan kanssa.

Häpsiin suhteen oma fiilis vaihteli oman vainoharhaisuuden (=onko sittenkään mitään vialla) väliltä siihen, että olenko viivyttänyt tutkimuksia jo niin pitkään, että mitään ei ole tehtävissä.  Noh, perjantaina oli aika hoitaa nämä asiat alta pois.

Häpsii matkusti aamuksi Vantaalle Aistiin magneettikuviin ja iltapäivällä vaihdettiin autot Espoossa. Neurologi Rakauskas Mindaugas teki Häpsiille neurologiset tutkimukset sisällä ja ulkona, jalkeilla ja makuulla. Oireeksi saimme: lievä yleistynyt ataksia, lievä etujalkojen pareesi, aivohermot normaalit, selkäydinrefleksit lievästi alentuneet eturaajoissa. Koira ei ole kivulias.

Sitten tujautus unten maille ja magneettikuviin lisäselvitystä hakemaan. Ja sieltähän se löytyi, niin että itsekin sen huomasi. Niskassa, aika tarkkaan kaulapannan kohdalla, on selkäytimen sisällä kasvain (selkäytimen malli ja väri poikkileikkauksessa olivat selkeästi eroavat normaalista), todennäköisesti gliooma tai lymfooma, joka on syynä koiran oireisiin. Ja koska se on selkäytimen sisällä ei koepalaa voida ottaa eikä mitään leikkausta suorittaa.

Ennusteesta ei voitu sanoa mitään varmaa. Koitamme nyt kortisonia, josko se pienentäisi oireita, mutta lääkäri ei ollut tämän suhteen järin toiveikas. Tila voidaan luokitella hitaasti eteneväksi, mutta toisaalta kasvain voi alkaa kasvaa tai vuotaa milloin vain. Todennäköistä jokatapauksessa on, että koiran tasapainohäiriöt lisääntyvät vähitellen ja jonain päivänä voi olla edessä myös äkillinenkin halvaus.

Jotenkin en ole osannut olla kovin masentunut diagnoosin jälkeen. Helpotus tuli siitä, että diagnoosi nyt on, eikä sen tekeminen aiemmin olisi muuttanut mitään. Helpotus on myös se, ettei oikeasti voida tehdä mitään, sillä olin jo julmasti päättänyt, ettei mihinkään isoihin selkäleikkauksiin ryhdytä. Iso helpotus oli myös neurologin yhtenevä kanta ortopedin – ja omaani- kantaan, että kivulias tuo ei ole.

Niimpä me jatkamme eteenpäin kuin ennenkin. Juu, tuo koira ei koskaan tee JK1stä tai TK2sta, mutta ihan sama. Se saa sikailla lenkit joukossa siihen asti kun kykenee ja onneksi on oma piha, jossa kuitenkin on päivystettävää. Mitään rajoituksia ei ole, koira saa kuulemma jatkossakin vetää kaulapannassa, sillä ei ole mitään vaikutusta selkäytimen sisäpuolisiin asioihin eikä neurologi kyennyt näkemään syy-seuraussuhdetta tällä kasvaimella ja koiran huonolla remmikäytöksellä. Hämmästyttävä sattuma kai sitten… Toki tässä nyt varmentui se että ”vanhat ja vaivaiset” osaston suhteen täytyy jatkaa jonkunmoista luopumisprosessointia, koska lääkärikin hyvin selvästi sanoi lopuksi; valitettavasti tulevaisuus ei ole valoisa.

 

Autokaupat sujuivat jouheasti, kerrankin voi sanoa, että myyjä oli miellyttävä. Olen lähes aina kehittänyt agressioita autokauppiaita kohtaan, mutta tästä ei nyt kyllä ollut pahaa sanottavaa. Ja nyt meillä on Caddy. Viimeisenä iltana meinasi liki poru tulla kun tajusi että Transporteri oikeasti on hyvästeltävä. 100 ooo km taitoimme yhteistä matkaa, pohjoisimman Norjan ja eteläisimmän Ranskan välillä. Monta kokemusta, nähtävyyttä ja retkeä sillä on tehty, arkisista lumeenjuuttumisista puhumattakaan. Nyt on edessä pykälää pienemmät seikkailut – jatko näyttää toimiiko meidän ”piirustukset” käytännössä tuon mahtumisen suhteen… mutta sopu sijaa antakoon.  Ainakin tuo tuntuu sangen näppärältä pyöritellä ja on helpompi parkkeerata.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lauantaiaamuna oli sitten Tikkarin vuoro ja neidin luonnetesti. Mh kuvaus tuolle tehtiin puolitoista vuotiaana kaksi vuotta sitten ja nyt oli aika ”päivittää” pään tilanne.

Kyröskoski 14.9

Tuomarit: Katri Leikoja ja Marco Vuorisalo

 Toimintakyky: +1 (Kohtuullinen)

 Terävyys: +1 (Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)

 Puolustushalu: -1 (Haluton)

 Taisteluhalu: +2 (Kohtuullinen)

 Hermorakenne: +1 (Hieman rauhaton)

 Temperamentti: +3 (Vilkas)

 Kovuus: +1 (Hieman pehmeä)

 Luoksepäästävyys: +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)

 Laukauspelottomuus: +++ Laukausvarma

 Yhteensä: 168 pistettä

Olin itse tyytyväinen koiraan ja myös siihen, että osa-alueet menivät pitkälti kuten olin olettanutkin. Joskus sitä sentään tuntee koiransa. Tuomarin arviot osioista olivat hyvinkin yhteneväiset omieni kanssa. Myös videolta katsottuna meno näytti ”ihan helpolta”. Tuomarin sanoikin aluksi, että koira on kaikessa hyvin ”kohtuullinen”. Tikkari oli avoin ja iloinen läpi testin, se leikki heti ja mielellään , mutta puruote oli löysä. Tuli sieltä kunnon murinatkin vastustuksessa. Kelkka oli tuolle helppo, vähän se aina pakitti, mutta tuli aina remmi löysällä katsomaan kelkkaa vetäisyjen välissä. Ja heti kun kelkka tuli perille, tuo kiersi itse takakautta sitä katsomaan. Uudelleen ohituksessa se otti kelkan perästä kaljatölkin… Vetäistyä haalaria vähän pakitti ja ohituksessa vilkaisi, tynnyri aiheutti lähinnä päänkääntämisen. Pimeässä huoneessa Tikkari ei kyllä yhtään tajunnut, että mä menin sinne. Sisälle oli rakennettu pressuilla labyrintti ja mä olin kolmannen huoneen perällä. Tuo mitään hajua saanut ja ekan huoneen tutkittuaan se jäi rauhassa ovelle odottelemaan, että kaippa tulee hakemaan , kun tänne jätti. Alustoilla se sinänsä liikkui ok, mutta ei tajunnu etsiä mua. Blondi. Hyökkäyksessä se väisti heti mun selän taa ja remmikin kiristyi. Mamma hoitaa nää jutut. Samoin seinässä se veti hännän alas ja vaan odotti. Ampumista se ”ei kuullutkaan”.

 

Mielipiteitä on monia, mutta mä tykkään tuosta koirasta ja siitä, että se on reaktioissaan pitkälti äitinsä kaltainen. Sosiaalinen ja luottavainen ihmisten kanssa, katsoo rauhassa asian kuin asian ilman liiallista reaktiota ja on usein hyvinkin rohkeana menossa tutustumaan mitä ihmeellisimpiin juttuihin. Tälläisten ”pakettien” kanssa on niin helppo elää tässä yhteiskunnassa, kun ne eivät saa slaagia eivätkä reagoi ties miten lenkilläkin kohdattaviin juttuihin. En pärjäisi sellainen ”räjähdysalttiin saalispommin” kanssa, joka toimisi ennen harkintaa. Toki myönnän, että päästääkseen pitkälle koulutus- ja kisamielessä, tuo koira saisi olla aktiivisempi ja vielä taisteluhaluisempi. Mutta niin pitäisi olla omistajankin!!!

 

Nyt on taas suoritettu paljon ja syksy saa tulla. Työpäiviä on vielä jonkin verran, mutta sitten onkin edessä pitkä siivu kotiarkea. Ehkä tässä saisi vielä jotain aikaan tekemättömien töiden listalta, ulkohommat aika hyvin ovatkin paketissa. Jukka on jatkanut ikkunapokien maalaamista ja tuulikaapille PITÄS hyvinkin pian tehdä jotain. Vaatehuoneen siivous on alkavan loman ensimmäisiä asioita.

Vähän niinkuin Venetsialaiset

Mattilaan ei tullut viikonlopuksi vuokralaisia, joten me mentiin ;) Ohjelmaa ei sinänsä ollut, mutta komeasti ne päivät siinä kuluivat!

Perjantaina käytiin lenksu koirien kanssa ja ne oli aivan tohkeissaan päästessään maalle. Erityisesti Riisi paahtoi menemään kuin viimoista päivää ympäri peltoa. Mummo (toivottavasti kohta...) oli niin elementissään. Toivottavasti Rimppa pysyisi hyvässä kuosissa, ainakin äiteensä Kaali kohta puoliin 12vee painelee edelleen metsissä niin ettei uskoisi!

Lauantaina lenkki tehtiin hiekkamontuilla ja lujaa mentiin sielläkin. Häpsiikin yrittää kovasti ja halu mennä on kova, mutta kyky loppuu aina johonkin... Annoin sen nyt hömpöttää menossa mukana kun se sai olla koko ajan vapaana ja liikkui rennosti. Selvästi se jaksaakin enemmän tuollain rentona kuin remmin nokassa. Mutta josko syyskuun puoliväliin mennessä tiedettäisiin tulevastakin enemmän Häpsiin kohdalla.

Riisi tyylinäyte - alla Häpsiin...

Marita tuli la ip ajamaan Huurulla jäljen Mattilan pellolla. Juu, kyllä me sieltä pois löydettiin ;) ja 5/6 keppiä nousi, mutta kyllähän niissä kulmissa nyt oli ihan ääneenkin sanottavaa... Mutta nenä pysyi matalana ja kaahotusta ei ollut, vaikka vauhtia olikin. Uusi paikka, vieraan tekemä jälki, vieraat esineet - ei paha suoritus.

Juu, paremmin sujui loppujuoksutukset ja kuvaukset pellolla, tosin pilvistyvä keli "toi varjonsa" tähän touhuun. Hiukan me naurettiin ryhmäkuvia ottaessamme, kun tytöt eivät aina symmetrisesti nojanneet toisiinsa... monella olisi vähän eri ongelmat kuvatessaan äitiä ja eri talouksien nelivuotiaita briardnarttuja. Nää ei taida kyllä tietää olevansa eri talouksista ;)

 

Ehtoolla istuttiin Jukan kanssa eka kertaa rauhassa uudella rantasaunalla, joka juuri ja juuri keväällä valmistui vuokralaisten käyttöön. Hyvät oli löylyt ja viilennyt järvikin vielä ihan uimakelpoinen. Ihmeteltiin illan hämärtyessä, kun joku räiski sorsia niin moneen otteeseen. Sitten ulkona huomattiin joku raketti, luultiin sitä hätäraketiksi... noh sitten niitä alkoi tulla joka suunnasta ja muistettiin, että nythän on ne venetsialaiset. Omien tuikkujemme ja sipsipussin voimin siis vietimme tavallamme myös mökkikauden päättäjäisiä!