tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

"Juhannus"hysteriaa



Siinäpä se . Kaksi päivää mökillä. Muuten bueno - aattona upea keli, savusauna, hyvää ruokaa, ei mitään tekemistä. Mutta nuo ***tun hyttyset saivat aikaan likimain pakokauun. Niitä oli kellonympäri, ulkona ja sisällä. Plääh.

keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2012

Helvetillinen päivä

Nyt se on tehty. Viime keskiviikkona kissat muuttivat uuteen kotiin Ylihärmään. Kivanoloinen paikka, kivat ihmiset , mutta silti tämä on ollut hirveämpää kuin saatoin kuvitella. Sovimme, että viemme kissat vastaan Ruovedelle ja tiistai-illan sitten vaan itkin ja itkin. Ja ihan helposti saan vieläkin naaman märäksi vaan ajattelemalla Punaista ja Mustaa. Mutta jos tästä paskasta itsensäsyyttelyfiiliksestä nyt pääsee yli ja kissoilta tulee jatkossakin hyviä kuulumisia, niin ehkä tämä sitten on hyvästä kaikille. Mutta vielä ei tunnu siltä. Ja koeajallahan nuo ovat, joten hieman ristiriitaisesti toisaalta toivon , että saisin hakea ne kotiin. Ikinä en olisi voinut kuvitella, että ilman kenenkään henkeä uhkaavaa syytä annan jonkun eläimistäni pois. Näin sitä itsensä tuntee.






Kotimatkalla mentiin päivän teeman mukaisesti Helvettiin. Moneen vuoteen en ole käynyt Helvetinkolulla ja reittiä olikin ehostettu sitten viime näkemän. Maisemat olivat komeita, eikä ruuhkaa arki-iltana poluilla ollut. Hieno lenksu - jos vielä fiilis olisi ollut vähän keveämpi.















Kotimatkalla nähtiin tämmösiä. Olen aiemminkin vähän miettinyt, että villisiat voisivat olla kivoja, mutta nämä olivat ihastuttavia. Että ne leikkivät , kiljuivat ja tönkivät!



Ja aika muhkeita olivat nämä strutsikin, ihmeteltiin lähinnä kun eivät muka loikkaa aidastaan yli!





torstaina, kesäkuuta 14, 2012

Kipinää hakemassa

Briardien tottisteluleiri pidettiin viime viikonloppuna Keuruulla.

Omia ei ole sitten viime syksyn reenattu, joten panostin leirin sosiaaliseen antiin. Noh, reeni-intoa lähdin hakemaan ja jonkinverran sitä kotiin tuotiin - käytäntöön sitä ei ole vielä saatettu...

Häpsii oli The Kohde ja ihan _hivenen_ tauko näkyi. Koira oli löysä, jos muistutin samaa toissapäivänä kuollutta lahnaa itsekin. Ihan näin huonoja ei oltu vuosi sitten, mutta silloin oli tehtykin töitä niin tekniikan kuin fiiliksenkin suhteen. Nyt on romukopassa kumpikin. Fiiliksen kun sais takaisin, niin tekniikka olis sit helppo tehdä.



kuva:Minna Saarimaa




Värivirheellinen tupasvillakin reenasi mainiosti



Coutsit Anu Vehviläinen ja Johanna Nivala olivat kyllä oikeasti meikäläisen makuun. Rentoa, reilua menoa, sanottiin suoraan hyvät ja pahat, koiria kohdeltiin koirina, reilusti, asiat loppuun asti vaatien, kunnolla palkaten. Tätä sen olla pitääkin. Eiköhän jokainen jotain mietittävää taas matkaansa saanut.



Sää ei ollut pahin mahdollinen, mutta pitihän sitä vettä sen verran heitellä että pikkuruisesta leirintämökistä kun aamulla heräsi, niin tiesi että siellä on nukkunut pari ihmistä, kolme märkää briardia, märät vaatteet ja märät pyyhkeet. Kivan nihkeä fiilis, kivat tuoksut ;)


Tunnelma leirillä oli taas iloinen. Kovin "heikkoja koiria" me koitettiin työstää, ja kouluttajat saivat välillä kovin sanoinkin meitä uhkailla, että viesti meni perille. Kovin pitkäikäistä porukkaa tämä ryhmä, jos se nauru oikeasti pidentää ikää - sen verran monta kertaa on jo porukallakin räkätetty ;)