keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009

Joulu on ovella




Hyvää ja rauhallista joulua kaikille, luonto ainakin täällä suunnilla tarjoaa parastaan. Pakkasta on juuri sopivasti ja uusi, puhdas ja pehmoinen lumi on verhonnut kaiken.
Tämä joulu poikkeaa aiemmista, se kuluu Siitamassa Riisin luona odottamassa uusia joulunlapsia. Pentuprojektin etenee tarkemmin omassa osiossaan:
Ulkoilua, luonnonrauhaa ja paljon ruokaa - eikös se ole jo ihan joulu?

torstaina, joulukuuta 17, 2009

Nyt on sitten KYLMÄ!

Ensin naristiin viikko tolkulla pimeästä ja märästä ja nyt on ollut neljä päivää pakkasta niin jo naristaan taas. Mutta on siellä liian kylmä. Tänään mittari on huidellut n.-20 ja viima viheltää korvissa. Ei tee mieli lenkkeillä. Hätsii ja Clinton ovat kaarestaneet työmaalla; niitä ei palele! Onneksi on ollut mahdollisuus juoksuttaa niitä päivällä, niin ei tarvitse iltaisin asiasta tressata. Riisi ja Piippa käyvät vaan pienet kierrokset, etteivät jäädy.

Häppäri kävi eilen kylvyssä ja koko ilta menikin sen takkuja oikoessa eikä se hyvä ole vieläkään. Karvanlähdön volyymi on aika mahtipontista. Harmaantuu se sellaista vauhtia, että. Todennäköisesti niin karva- kuin käytössyistä ei tuota eläintä ensi vuonna(kaan) kehissä nähdä, täytyy satsata tuohon käyttöpuoleen kun koirakin on enemmän "käyttölinjaisen" näköinen ;)


Piiparinen oli toissailtana kotiarestissa ja joutui nukkumaan koko yön koirahuoneessa yksin. Käsittämätön elukka. Siksi pieneksi aikaa kun käytin Ätsiin ulkona se jäi kotiin ja eteiseen jäi reppu. Vetoketju on peace of cake ja pohjaltahan löytyi 11 lihariisipasteijaa ja n.puoli litraa kuivamuonaa. Siinä se meidän helppo koira! Monetkohan eväät se söi agilityreissuilla Marin &co:n matkassa.... kun se ei ihan pysynyt koiraverkkojen takana ... Mutta mummolla menee siis lujaa, ei tullut edes kunnon ripulia.

Löysin muuten vanhan kuvan, jossa Piipalla on aika villa. Ero kaljuun Piuhun on melkoinen. Nythän ollaan puolivälissä.























Riisi on tänään viimeistä iltaa kotona, se kävi kylvyssä ja manikyyrissä jo alkuviikosta ja huomenna on sitten muutto Siitamaan ja pentulaatikkoon. Pentu-uutisia voi jatkossa lueskella vauvojen omasta blogista:

http://unkarintuliaiset.blogspot.com/






Se koirauutisista. Tosin muuta uutisoitavaa ei olekaan.

Täällä kämpässä on kamala kaaos, perussiivo pitäisi tehdä. Sen enempää joulua ei täällä laiteta, kun ei täällä kukaan joulua vietä. Paitsi "pieneliöstö" jouluruokineen.





















Ai niin. Viime viikonloppu oltiin messarissa. No joo, kivaa oli, mutta jotenkin isoin kipinä ei syttynyt. Ihan jees koiria, mutta ei mitään wow factorya. Shoppailtiin jotain tarpeellista mutta ei silläkään osalla mitään uutta. Lauantaina Dieselin PU2 ja Bambin PN2 vähän kirvelivät; hienot sijoitukset ja hyville hävisivät, mutta tittelitkin olisivat maistuneet. Ensi vuonna sitten!

torstaina, joulukuuta 10, 2009

Kymmenen luukkua auki!


Päivät kuluvat huimaa vauhtia. Vähän väliä on ilta, jolloin päivän hommien pitäisi olla hoidossa ja sitten yhtäkkiä on taas aamu ja kello vaatii ylös sängystä.


Aikalailla perusarkea tässä on puskettu, mutta kaikenmoista pientä piristystä on mahdutettu tähän pimeään ja märkään ankeuteen. Toistaiseksi olemme varsin sopuisasti eläneet kaupunkieloa (vaikka niin moni sivullinen on tämän julistanut mahdottomaksi ja kestämättömäksi tilanteeksi). On ollut varsin mukavaa kaiken tämän eläimellisyyden keskellä jakaa arkea myös ihmisseurassa - taittuu tuo Kaupin kilpavitonenkin jotenkin joutuisammin.


Riisi voi sangen pulleasti ja ottaa ilon irti mammailupaaponnasta. Hieman viime viikko on antanut viitteitä siitä, että oltaisiin oltu niin kilttejä, että joulupaketteja tulisi enemmän kuin se viisi…Pentulaatikko on tarkistettu, Riisi on siirtynyt evästämään mammaruokaa ja lenkit ovat lyhentyneet. Ihan itse Rimppa on hidastanut tahtia, juurikaan se ei laukkaile eikä osallistu rymyämiseen. Piu on sen ulkoilukaveri, jotenkin ovat nyt samaa sarjaa ;)







Ätsiin kanssa käytiin leikkipäivässä Jani Kuittisen opeissa Pro Canis hallilla muiden briardien kanssa. Ihanan selkeää ja perusteellista opastusta; asian on kuullut ennenkin, mutta taas kerran se konkretisoitui niin hyvin. Taidokkaasti juuri ne perusvirheet nostettiin esiin ja jokaisen koirakon kohdalla niistä yritettiin päästä eroon koiran vahvuuksia tukien. Häppäri saalisti hyvin, itse olin tällä kertaa liian passiivinen. Miksi sitä aina sählää tai sitten tämä toinen ääripää?? Kotona ollaan harjoiteltu, ja aivan kuin olisin osannut järkevämmin palkata tuota koiraa leikillä; se oikein jopa pakkautui. Seuraaminen on ollut kotona yhtä huonoa ja vaikeaa kuin hallillakin. Ääh.
(Omia kuvia ei ole, mutta Nooran blogissa on: http://patistelua.vuodatus.net/blog/2271350/leikityspaiva/ )


Meillä on kyllä teini talossa. Ovet sentään paukkuu vaan hännänheilutuksesta. Mutta mörköily ja ailahtavuus sekä armoton karvanlähtö taitavat enteillä lähestyvää juoksua. Toivottavasti tapahtuisi se ihme, että tuo sen myötä rauhoittuisi !?!? Sympaattinenhan se kaikkine vilkkausefekteineen on, mutta ihan oikeasti se “annetaan uuteen kotiin” ilmoitus on valmiina pöytälaatikossa. Äiti on kovin usein hyvin väsynyt. Katsotaan nyt mitä saadaan Häpsiin kasvatusrintamalla aikaan Riisin äippäloman aikana. Toivottavasti jotain.



Viime viikonloppuna oltiin Kuhmalahdella nauttimassa maaseutulomasta. Paistettiin pipareita, syötiin, saunottiin, kuljeskeltiin pelloilla ja metsässä - ja tietty nukuttiin. Hätsii reenas tottista ja teki hyvän jäljenkin sunnuntaina. Jälkien määrä jäi tänä vuonna hävettävän pieneksi, mutta oikeastaan tuo koira on parantanut taukojen aikana luonnostaan. Se haluaa tehdä töitä, se on rauhoittunut työskennellessään, joten vähitellen sitä voi sanoa jälkimiseksi. Huono jälkimoppe tuo Riisin verrattuna on, paljon korkeampi nenä ja meno on ihan nokkimista. Metsään sen siirrän sitten keväällä. Ongelmanratkaisukyky on vielä kovin huono, joten katsotaan eksytäänkö heti ensimmäistä mäntyä kiertämään.




Tulevana viikonloppuna on messarit. Kiva päästä kahdeksi päiväksi sinne pyörimään (ja shoppaileen). Ätsiin ilmoitin molempiin, mutta koko ajan pähkäilin sen kotiinjättämistä mm.tautiriskin&Riisin tilan vuoksi. Lopullinen niitti asiaan tuli silmätulehduksen uusinnan myötä, kun kakara rauhoitettiin ja silmät penslattiin. Ainoa asia mikä tuota on ikinä vaivannut, niin perusterve ja elinvoimainen otus se kyllä on. Tänään tuli kennelliitosta laskut; Häpsii on nyt suomen kansalainen ja ehkä ensi viikolla saadaan terveystulokset julki.