Viikonloppu vierähti taas melkolailla koiramaisissa merkeissä - yllättäen...
Perjantaina vietettiin Autotonta päivää ja sen kunniaksi ajeltiin Riisin kanssa bussilla keskustaan. Bussissa se oli elämänsä toista kertaa ja lötkähti samantein makoilemaan ihan rauhassa. Kotimatkalla se jo liki kuorsasi... Keskustassa vaellettiin ilman suurta päämäärää, kuljettiin ihmismassojen mukana, ihmeteltiin ratikanryskettä, tutustuttiin Stockan remonttisysteemeihin etc. Tarkoitus oli lähteä Diman kanssa samanlaiselle privamatkalle, mutta olin itse aivan puhki hälinästä...
Sen sijaan perjantai-iltana pakattiin laumat autoon ja ajettiin Laajasalon merenrantaan Irjan kanssa. Riisi ja Diesel sai viuhtoa keskenään, Diman roikkuessa hommassa mukana. Harmi, että oli jo niin pimeää, ettei kamerasta ollut iloa!
Lauantaina vietettiin aamupäivä tokokisoissa kannustamassa Maijaa ja Hörppistä; yhteistyön tuloksena oli kolmostulos. Hörpän mielestä Riisi ei ollut ollenkaan miellyttävä -sen sijaan Dima oli! Meidän Trio oli kisakatsomossa kohtuullisen iisisti, eivätkä _edes_ karanneet kehään kesken suoritusten. Dimasta huomaa, että se on tottunut viikossa hälinöihin ja toisiin koiriin jo tosi hyvin.
Sunnuntaina ajeltiin Pornaisiin mätsäriin Diman ensiesiintymiseen. Koiria oli ilmoitettu yllättävän paljon. Riisi sai pennuissa punaisen, mutta ei sitten enää sijoittunut, vaikka esiintyikin Jennan kanssa hienosti. Dima sai myös punaisen ja yllättäen tuomari poimi sen punaisten pentujen voittajaksi! Meidän Kumipallon! Neiti oli tosi reipas ja antoi ihan hienosti tuomarin käsitellä. Malttia vaan ei ole yhtään ja koko ajan pitäisi heilua. Dima voitti sitten sinisten pentujen voittajan lagoton, ollen siis BIS-pentu (pentuja oli noin 40). Oikeassa BIS-kisassa olimme viidensiä. Schapepäivän kruunasi Jennan Roopen BIS2 sija, Roope siis voitti eri tuomarilla ensin isot koirat.
Koirien mielestä paras osuus oli sänkipeltopainit shown jälkeen. Riisi koitti leikittää kuutt schapea ja Dima tapaili uusia sukulaisiaan. Lopputuloksena oli 7 väsynyttä koiraa + pari omistajaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti