Koirat ovat viikonloppuna olleet hyvin sosiaalisia ja samalla on hyödynnetty viikonlopun kivat ulkoilusäät!
Rob&Dima
10kk
Eilen käytiin Tuusulassa moikkaamassa Diman veljeä Robia. Parivaljakko ei olekaan toisiaan nähnyt sitten vauvaaikojen Ålandiassa. Edelleen nuo olivat aivan kuin kaksoset ulkonäöltään ja yhteinen leikin sävelkin löytyi samantien. Sänkipelto ja hiekkamonttu saivat kyytiä tuon nelikön alla, Riisiä hieman harmitti, kun sisarukset selkeästi vetivät yhtäköyttä ja hän jäi kolmanneksi pyöräksi.
Tänään oli vuorossa hakutreenit Kirkkonummella. Pakkasta ihanat -5 ja pakkaslumi pöllysi niin tiellä kuin sitten metsässäkin... Päätimme ottaa kaikki kahdeksen koiraa mukaan tallaamaan aluetta -ja hyvin tulikin tallattua!
Ryhmärämä
(miinus Milli)
Todella hämmästyttävän hyvin tuo lauma pelasi yhteen, ei minkäänlaista "jäykkyyttä" ollut ilmassa. Dima, joka ei ole juuri muita koiria tavannut, pelasi laumassa tosi hienosti ja otti innolla vastaan Eddie-briardin suosion. Riisi taas ei oikein syttynyt Ossin ihailuun -tai noh, ei tuo nyt niin hanttiinkaan laittanut.
Myös itse treenaus sujui meidän kolmen koplalta ihan sujuvasti.
Dima teki vaan makkararingin, innokasta oli...
Riisi teki kolme haamua, joista yksi meni umpipiiloon. Kaikilla kolmella neiti joutui käyttämään nenäänsä, viime kerralla taisikin kaikki maalimiehet löytyä vahingossa törmäämällä/näöllä. Pidän paljon Riisin tyylistä jäädä kauemmas tekemään töitä, nytkään ei ollut merkkiäkään epävarmuudesta,vaikka umppari ei heti löytynyt.
Piu teki kolme pistoa myös, aika samaan tyyliin kuin Riisi. Kahdelta ekalta rullat palautu hienosti ja näytöt ok, kolmannelta Piippa lähti taas viemään rullaa syvemmälle metsään..Asennan sille kohta navigaattorin...
Sunnuntai-illan tilanne on siis kolme hyvin väsynyttä koiraa ja yhtä väsynyt emäntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti