sunnuntai, helmikuuta 22, 2009

Laskiaisriehaa kerrakseen

Laskiaissunnuntaina ei ihan pulkkamäkeen asti joudettu, mutta kaikenmoista muuta puuhaa sunnuntaihin ja viikonloppuun yleensäkin mahtui. Koska puolisuomea jäi juuri hiihtolomalle, halusi sama "puolisuomea" tuoda koiransa hoitoon. Tästä syystä otimme vähän Pitkäjärven neliöitä hyötykäyttöön; eli Kaali ja Clinton muuttivat meille hiihtolomailemaan kotonurkkiensa kiiruusta. Perjantaina purin siis golffiparasta ulos koko viisikon (ja marssin liki suoraan nettiin surffaamaan pakettiautoa...kuume kovenee).






Elo viisikon kanssa on ollut ihan leppoisaa. Toki Ätsii häslää tapansa mukaisesti ja Clintsu kulkee helposti mun perässä, sehän ei täällä ole hoidossa ollutkaan. Nyt arki on jo tasoittunut ja huomenna tää poppoo jää tänne nukkumaan pidennetyt päikkärit työpäivän ajaksi.









Lauantai oli pyhitetty siivoukselle ja jotakuinkin sainkin urakan tehtyä päivän aikana. Toki järjestelyä olis vieläkin, mutta imuri&moppikierros on tehty - varsin hauskaa viiden koiran kanssa! Päivällä oli niin kaunis aurinkoinen sää, että ei muuta kuin järkkäriin pitkä putki ja koirat pellolle. Kyllä ne juoksi ja minä olin sormi pohjassa ja nautin. Edelleen, miten niin valokuva-addikti. Sain ihania kuvia kun kaikki briardit juoksivat perätysten, välillä otettiin ryhmäkuvia,-kahdella ja viidellä ja siitä väliltä. Lopulta vein kameraa sisään ja ajateltiin jatkaa lenkkiä metsään - painoin offia ja huomasin ruudussa tekstin : Ei muistikorttia. Sillä hetkellä sydän tais jättää yhden lyönnin ja kaikki tunnetilat valahti mun läpi. Vähitellen sain huokaistua. Ne oli(s ollu) vaan valokuvia. Hain kortin kameraan ja lauma takaisin pellolle. Aurinko oli jo hiipunut naapurin peltoja kohti ja koirien menokin jolkotteluksi. Sitkeästi napsin kuitenkin jokusen korvikkeen "menetykselleni".





















Sunnuntaina tein historiaa! Aamulla kun kahvi valui, tein PULLATAIKINAN nousemaan! Olen elämässä leiponut vain parit epäonnistuneet nisut ennen tätä, mutta nyt taikinasta tuli varsin "pullamainen" ja sen pystyi aikanaan muokkaamaan pyöreiksi palloiksi ;) Jesh. Enkä edes polttanut tuotoksiani. Toinen jesh. Kermat sisään ja herkuttelemaan. Pullat pakkasin mukaan ja matkasin Tampereelle Piun agikisoihin.
Piulla oli vain yksi startti, hienosti meni, koira pysyi Marilla hyvin hanskassa. Silti vitonen putken ohituksesta, varmistelemalla tämän olisi ehkä voinut estää, mutta kyllä kolmosluokan koiran PITÄISI suoralta suora putki suorittaa - äh. Kapo kelpie vetäisi yhtä harmittavan vitosen aan kontaktilta. Vitoset on syvältä, pitäs olla nolla tai sit sikana virheitä! Piippa lähtikin nyt Virroille viikoksi, ja ens sunnuntaina on seuraavat kisat. Meidän viisikko on siis vain nelikko tästä eteenpäin.
Piun kisareissuun mukaan arvottiin "maalaisimmat" eli pentunen ja Clintsu. Molemmat olivat kisapaikalla varsin hyväkäytöksiä. Noiden kolmen kanssa oli helppo kulkea ja ohitella räksyttäviä pikkukoiria, kun kukaan ei noteeraa. Clintsun kanssa harjoiteltiin hulinassa vähän tauolla olleita näyttelyjuttuja tulevaa silmällä pitäen ja Ätsii treenasi maneesin mekkalaa ja kuulutuksia. Hyvin leikki patukalla ja meni häntä huiskien pitkin poikin. Pelkää se siis ei, mutta toki pennelille oli niin paljon kaikkea, että häiriö näkyi onnettomana keskittymisenä. Sosiaalistumistreeninä päivä oli siis erinomainen.
Nyt nelikko mäkeen, pellit kii ja peitto korviin. Huomenna jatkuu aamulla kello kuus.

1 kommentti:

Henna kirjoitti...

test