perjantaina, toukokuuta 15, 2009

Pienen ihmisen ilot



Viikko on taas heiluttu, tosin mitään ihan erityistä ei ole ohjelmassa ollut. Maanantai ja tiistai vierähtivät töiden jälkeen ihan kotosalla. Ryhdistäydyin pennun jälkien kanssa, mutta se periodi loppui hyvin lyhyeen...




Keskiviikko oli jälleen kaupunkipäivä ja treenitkin olisi olleet. Ätsii oli kuitenkin aivan maha sekaisin koko päivän, joten en viitsinyt sitä lähteä "stressaamaan". Ties mikä teräsmahalla oli, tuntuu että se voi syödä ihan mitä vaan ilman reaktiota. Nopeasti tämäkin ohi meni, ke iltana tuli jo ok tuotos. Metsään toki, edelleenkään meillä ei mihinkään kadunvarteen asioida! Treenien sijaan menin toteuttamaan viisivuotissuunnitelmani - ostin sen digijärkkärin mistä olen haaveillut vuosikausia. Nyt ollaan entistä enemmän peeaa, mutta on tuo ihana! Testikuvia alkaa vähitellen tippumaan meidän galleriaan...http://rizs.kuvat.fi/kuvat/

Eilen hurahdettiin käymään Virroilla, lähinnä kävin mummun luona sairaalassa ja samalla porukoita moikkaamassa. Piu on yhä Marin luona treenilomalla, mutta en käynyt siellä sitten ollenkaan, molemminpuolista ikävää vältelläkseni. Jokohan Piippa ensi viikoksi raskisi tulla kotiin?


Huomenaamulla sangen varhain alkaa taival briardien toukoleirille Inkooseen. Molemmat mustat pääsee mukaan ja matkalta poimitaan vielä veli Sininenkin kyytiin. Auto on nyt pesty ja koiraosasto järjestetty. Pitäisi varmaan alkaa pakkaamaan omatkin kamat, jos nukkumaankin aikoo.

1 kommentti:

sotu kirjoitti...

Здорово снято как буд-то мамонты.