Nyt se on totta.
Nimet on papereissa, kotikunta on muutettu maistraatissa ja muutto etenee hyvää vauhtia. Vielä jonkinaikaa olemme kahden kämpän loukussa, mutta hiljakseen kotiudumme uuteen asumukseemme.
Oma talo, oma piha - paljon sellaista, mistä on aina haaveiltu, mutta ainakaan itse en ole uskonut niitä ihan heti saavani. Nyt unelmista on tullut totta. Täydellisyydestä jouduimme joustamaan ;) Taiteilimme vuoden mieluisten asuinalueiden, lenkkimaastojen, naapureiden läheisyyden ja toisaalta palveluiden &katuvalojen läheisyyden kanssa...kun aina piti ottaa huomioon hinnan lisäksi myös työmatkat yms. Uusi kotimme on nyt rauhallisella omakotitaloalueella Kangasalla, naapurit ovat ihan liki, mutta niin ovat myös Kirkkoharjun upeat lenkkeilymaastot, sekä umpimetsää että valaistua kuntorataa varsin riittämiin. Myöskään Kyötikkälän koirakentälle ei ole kuin kivenheitto. Työmatkat pysyivät inhimillisinä ja Kuhmalahden mökkimaille matka lyheni.
Talo on ihan ok kunnossa perusasioiltaan, mutta kaikki pinnat sisällä pitää laittaa vähitellen uusiksi ja myös pihassa riittää kunnostettavaa. Ensimmäisten töiden joukossa on aita/vanhan aidan kunnostus. Meidän kanssa nuo mustat ovat sangen kivasti pihassa pysyneet (myös hiljaa), vaikka yksi sivu tielle onkin aidatta.
Tällä viikolla hinaamme loputkin tavarat sisään ja koitamme jynssätä Tammelankulman nurkat puhtaaksi. Entinen koirahuone sai jo uuden tapetin "läksiäisten" kunniaksi, kun kissapaholaiset olivat sen aika pahoin raapineet. Muut huoneet ovat ihme kyllä säästyneet aika hyvin.
2 kommenttia:
Onnea uuteen kotiin :-)
Hieno talo koirakoplalla! Onnea!!!
Lähetä kommentti