Tein aikanaan itseni suhteen virhearvion; olen niin koiraihminen, etten mielestäni tarpeeksi jaksa panostaa kissoihin. Ja kun elämämme on aika liikkuvaista, niin kissat joutuvat olemaan liian paljon yksin, öitäkin. Ne inhoavat muutoksia ja matkustamista, joten niitä ei voi raahata mökillekään mukaan.
Ja liika yksinolo ja seuranpuute saa aikaan pissailuongelman. Sitä ei ilmene, jos elämä on tasaisen seesteistä, mutta muutokset ja pidemmät poissaolot sen tuovat esiin. Ja ongelma ei nyt ole hirmuinen, lattialle jääneet koiranpyyhkeet ja pienemmät matot ottavat osumaa, -kop kop - sohva yms on jätetty rauhaan. Vaikka olen nyt jo liki tippa linssissä, olen silti tullut siihen tulokseen ja meidän karvapalleroiden voisi olla parempi muualla. Ja jos ei sellaista paikkaa löydy, ovat sitten täällä.
Eli laittakaahan sanaa kulkemaan:
Uutta rakastavaa kotia vailla
pörröiset 3-vuotiaat kissasisarukset ”Ahma (punainen)&Supi (mustakilppari)
Ovat ikänsä eläneet sisäkissoina, ovat asianmukaisesti leikattu, rokotettu, madotettu ja muutenkin hyvin pidettyjä ja terveitä. Melko rauhallisia luonteeltaan, välillä äärimmäisen seurallisia (ja välillä taas paljon omissa oloissaan), isoihin koiriin tottuneita ja hiljaisia ystäviä.
Ahma on perusrento jätkä, joka tekee helposti tuttavuutta ja puoliksi asuu säkkituolissaan "roikkuen".
Supi on herkempi lady, joka sulaa hitaammin. Kuitenkin Supi on se joka enemmän tulee sänkyyn kiehnäämään ja vaatimaan läheisyyttä. Molemmat ovat kovia kehräämään. Supi on myös kiintyneempi koiriin (joita kumpikaan ei sitten yhtään osaa pelätä). Koirat nuolevat kissojen korvat ja mahanaluset, kissat kävelevät koirien yli jne. Muita kissoja eivät ole tavanneet.
Mikäli joku haluaa aiheesta lisätietoja: hh.jarvinen_ at _ gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti