Omia ei ole sitten viime syksyn reenattu, joten panostin leirin sosiaaliseen antiin. Noh, reeni-intoa lähdin hakemaan ja jonkinverran sitä kotiin tuotiin - käytäntöön sitä ei ole vielä saatettu...
Häpsii oli The Kohde ja ihan _hivenen_ tauko näkyi. Koira oli löysä, jos muistutin samaa toissapäivänä kuollutta lahnaa itsekin. Ihan näin huonoja ei oltu vuosi sitten, mutta silloin oli tehtykin töitä niin tekniikan kuin fiiliksenkin suhteen. Nyt on romukopassa kumpikin. Fiiliksen kun sais takaisin, niin tekniikka olis sit helppo tehdä.
kuva:Minna Saarimaa
Värivirheellinen tupasvillakin reenasi mainiosti
Coutsit Anu Vehviläinen ja Johanna Nivala olivat kyllä oikeasti meikäläisen makuun. Rentoa, reilua menoa, sanottiin suoraan hyvät ja pahat, koiria kohdeltiin koirina, reilusti, asiat loppuun asti vaatien, kunnolla palkaten. Tätä sen olla pitääkin. Eiköhän jokainen jotain mietittävää taas matkaansa saanut.
Sää ei ollut pahin mahdollinen, mutta pitihän sitä vettä sen verran heitellä että pikkuruisesta leirintämökistä kun aamulla heräsi, niin tiesi että siellä on nukkunut pari ihmistä, kolme märkää briardia, märät vaatteet ja märät pyyhkeet. Kivan nihkeä fiilis, kivat tuoksut ;)
Tunnelma leirillä oli taas iloinen. Kovin "heikkoja koiria" me koitettiin työstää, ja kouluttajat saivat välillä kovin sanoinkin meitä uhkailla, että viesti meni perille. Kovin pitkäikäistä porukkaa tämä ryhmä, jos se nauru oikeasti pidentää ikää - sen verran monta kertaa on jo porukallakin räkätetty ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti