Musta joulu

+ 4 ja vettä sataa. Aurinko ei ole noussut moneen päivään. Ja tätä luvassa seuraavat pari viikkoa...

 

Mutta synkkää on ollut muutenkin. Ilmassa on ollut iso kysymys.

Koska on aika ?

Mistä sen tietää?

 

Piu 22.12.2013

Itse vedin nyt rajan siihen, että asia on koko ajan mielessä ja itkin aina kun näin tuon koiran. Miksi tämä velvollisuus kuuluu tähän harrastukseen? 

Moni sanoo, että ei ole vielä kiire. Koira syö ja juo, on liki sisäsiisti ja pääsee liikkumaan vielä jokseenkin ketterästi. Mitään dramaattista muutosta ei ole aikoihin tapahtunut.

Mutta itse näen varjon. Se horjahtelee ravistaessaan, voima alkaa hiipua. Pieni sokea kana törmäilee milloin mihinkin, kuulee enää etäisiä ääniä tietämättä mistä ne tulevat. Ainoa valonpilkku elämässä on ruoka. Mutta dementoitunut mieli ei oikein muista, koska se ruoka-aika taas onkaan. Vai menikö se jo? Pahinta tässä elämän hiipumisessa on ollut Piun kohdalla sen ”henkinen poistuminen”. Koira, joka on aina halunnut kontaktia, tunkeutunut tyynylle, ollut aina lähellä. Meidän ”välikoira”.  Sitä ei enää ole, on se varjo, joka viettää aikaansa tuijottaen oven saranapuolta ja väistää kosketusta. Se haluaa olla yksin, nukkua omassa rauhassaan. Ja koskaan ei tiedä, milloin tulee seuraava mystinen paniikkikohtaus, joissa niissäkin pahinta on, etten riitä tueksi.

Kuvittelin, että selviäisin tästä helpommin, onhan Piu saanut elää hyvän elämän terveenä näinkin vanhaksi. Kuvittelin, että tästä ehkä tekisi helpompaa se, että Piu eli tässä välissä 3vuotta porukoilla. Mutta ei, me on koettu liikaa yhdessä, että tämä olisi helppoa. Nyt jotenkin alkoi tuntua, että ”paras” joululahja Piulle olisi näin.

Piu tuli Helsinkiin opiskelujen alkumetreillä, kulki omien harrastustensa ohella yhdet jos toisetkin opiskelijabileet mukana. Maskotille oli aina helppo löytää hoitopaikka. Jokuset ihmissuhdeitkutkin on Piiparisen turkkiin itketty. Piu on muuttanut mukanani monta kertaa, se on elänyt rinnallani nuoren opiskelijatytön elämästä tähän päivään; äidiksi ihan oikeaan kotiin. Piu sai tavata pikkumiehenkin, mutta niin kovin lyhyeksi jää yhteinen aika.  Monta koiranpentua ehti Piu leikittää ja kasvattaa kunnon koiriksi – kuka meidän leikkitäti on jatkossa???

Harrastuskoirana Piun täytyi oli jälkikäteen ajateltuna olla loistava J (Hmm. seuraavien koirien kanssa ei olekaan sitten saatu mitään aikaan…) Osaamaton ohjaaja aika omatoimiopettelulla sai siitä TVA:n. Kymmenvuotiaana se iloitteli vielä itselleen tokon rotumestaruuden liki ykköstuloksella. Ilman varsinaista treenaamista se eri paikkakunnalla asuvan lainaohjaajan kanssa nousi agissa kolmosiin ja pääsi SM-kisoihin. Piu eteni hyvin myös raunioilla, jäljellä ja haussa – ei kai sitä lasketa jos se välillä rullan kanssa eksyi metsään… Ja näyttelyissä Piu usein esitti itsensä kärkikaartiin.

Piu saavuttamassa viimeistä EVL1stä

 

 

23.6.2001 - 23.12.2013

Mutta, nyt ei enää voi sanoa muuta kuin KIITOS Piu !

Ja kiitos kaikille Piun elämään liittyneille, niin kasvattajalle, lenkkikavereille, näyttelyväelle, tokotreenaajille &tsemppareille, agility”handlereille” . Sekä tietysti porukoille, jotka tarjosivat Piulle hyvät eläkevuodet ! Yksi aikakausi on täynnä ja Piu palaa vanhaan Viikin laumaan kirmaamaan Jabberwockyn, Nellin, Helmin, Niilon, Eeron ja monen muun vanhan kaverin kanssa …ja odottelee se meidän Liinakin siellä. Vie rakkaat terveiset!

 

Piu 5kk

 

 

Lempipaikallaan - tyynyllä

 

 

11v

 

syksyllä -12

 

syksyllä -13