sunnuntai, joulukuuta 14, 2008

10 yötä jouluun

Joulu alkaa jo olla ovella. Voi olla, että tontut kovinkin ahkerasti kurkkivat ikkunoista, mutta niiden jäljet peittyvät meidän porukan moniin tassutuksiin. Täällä kotona alkaa olla nyt jo ihan tunnelmallista, kun on saatu kyntteliköt ja ulkovalot toimimaan. Vielä kun luonto antaisi uutta valkoista pakkaslunta niin joulufiilis olisi täydellinen.

Viime viikko oli aika kiirusta, mutta eiköhän tämä tästä... Lauantaina oli messarin keikka. Kovin suurin odotuksin sinne ei lähdetty Rainerin tuomiolle ja... Huurun häntä ei ollut sopiva ja Riisistä tiivistys kuului " Koirassa on laatua, mutta se ei ole turkissa", eri irtosi kuitenkin. Lisäksi Riisi on kuulemma kevytluustoinen. Tässä kohtaa hieman kolahti, sillä kauheasti ei briardinarttu voi enää olla enempää ihannekokoinen kuin Rimppa on. Ihan sama. Hienot koirat voittivat! Briardikehältä sännättiin jännittämään staffikehän loppua, jossa Pellasten Bambi oli upeasti jo voittanut 15 koiran junnunartut. Turhaan ei kannustusjoukkomme hurrannut, sillä Beellä alkava juoksi narttujen voittoon saaden samalla keikalla kaksi titteliä ja kuudennen sertinsä. Wau!


Tänään on nukuttu pitkään ja lorvittu sohjoisen sumupäivän yli. Päivälenkille kun lähdettiin koko koiraköörin voimalla, alkoi lumihanki värjäytyä punaiseksi...Riisin yksi kannus oli revennyt heti pihassa - enkä todellakaan tiedä miten?!? Koko kynsi on poikki ja sojottaa nyt ydin ulkona ihan väärään suuntaan. Yäk. Tiedossa siis lekurikeikka ja nappikuuri. Just hienoa. Onneksi Rimppa on niin helppo potilas.

Näillä mennään kohti joulua, nyt Pitkäjärven soihdut sammuu...

Ei kommentteja: