sunnuntai, tammikuuta 04, 2009

Vuosi on vaihtunut Pitkäjärvelläkin

Vanha vuosi meni ja uusi tuli.

Vuosi vaihdettiin Oripäässä Ainon&Petrin luona maaseudun "rauhassa". Maija ja Juha saapuivat paikalle myös ja kun meidän poppoon golffi oli lopulta tyhjätty...oli kasassa 7 koiraa, joten olihan siitä välillä rauha kaukana ;) Ei vaan, varsin siivosti koirat olivat, ja palkkioksi saivat sitten torstaina juosta ja nujuta lenkillä varsin ihanassa säässä (vaikka ne ahdistettiinkin ryhmäkuvaan...). Hauskaa oli meillä ihmisilläkin, jos ei poikien karmivaa alias häviötä oteta lukuun. Kieltämättä hauskaa oli sekin, että meitä oli kuusi eikä tarvinnut yksin reissata.

Teimme juuri perinteiset "älä ikinä tee näin": eli läksimme kaikkien seitsemän koiran kanssa iltalenksulle 23.40 pimeille peltoaukeille yhden otsalampun johdolla ilman yhtään hihnaa... Noh, hulluudesta ei rankaistu, paukkuja ei juuri kuulunut ja niihinkään etäisiin rätinöihin, joita kuului, ei kukaan reagoinut. Aikuiset koirat nyt ovat niin paukkuvarmoja kaikki kuin voi olla, mutta Ätsiille tämä oli kovin uutta. Kyllä se yön mittaan kuunteli ääniä, mutta ihan luonnollisen oloisena. Ja koska uudenvuoden päivään kuului haulikkoammuntaa ;) niin siinähän totuteltiin lisää paukkuihin. Ainakaan haulikko ei lähelläkään aiheuttanut pelkoa. Hyvä näin.


Kaikki
paitsi
Näätä

Riisi
kuittailee
Näädälle
Tänä viikonloppuna jatkettiin sosiaalisissa merkeissä, kun Virroilta kävivät Mari, Sari&Heikki - ja toki kolme ( siis vain kolme) koiraa. Ja taas syötiin ja iloittiin (Ahma&Supi saivat uusia faneja) sekä juoksutettiin koiria. Kipinä parka oli aivan yhtä tulisen rakastunut Riisiin kuin ennenkin ja se poika ei tunteitaan peittele :) Muut vain juoksivat ja hömpöttivät. Valitettavasti Kipinän rakkaustarinaa ei ikuistettu kuviin. Ja valitettavasti Ätsii ei edes ole ollut nyt illalla väsynyt.
Uuden vuoden lupauksia ei ole tehty. Mutta mielenkiintoista on nähdä mitä vuosi tuo tullessaan. Vuosi 2008 mm. tuuppasi meidät Hesasta tänne maalle, koulusta työhön sekä lisäsi talon päälukua huomattavasti . Katsotaan missä mennään vuoden kuluttua!

Ei kommentteja: