Mutta Aune vaan tuli.
Pellaksille tuli IHANA löytökissa Kangasalta ja heti kun näin sen pörrön, halusin sen.
Kivoja katteja olin nähnyt, mutta nyt halu oli kovin selkeä. Kotona vastaus oli sangen selkeä EI ja kai ne perustelutkin nyt ihan kohtuullisia osin olivat. Ei onnistunut edes se , että seuraavana syksynä aioin ottaa katin mukaani opiskelemaan. Noh, mummusta löytyi se hento oljenkorsi, voisihan hän kokeille olisiko kissasta seuraa. Niin tuli Aune Virroille.
Heti seuraavana päivänä Aune oli kadonnut. Mummu sai satikutia - ikkunan oli täytynyt olla raollaan. Kaverien kanssa haettiin, huudeltiin ja laputettiin. Surku. Kattia ei näkynyt. Illalla istuttiin mummulla ja hämmästeltiin kuinka tässä näin saattoi käydä. Ja sitten Aune käveli lattialla. ??? Se tuli pakastimen takaa ja karvat paljastivat sen viettäneen rauhallisen päivän pakastimen sisällä moottorin päällä.
Sitten elo jatkui seesteisemmin, kunnes ihan muutamassa päivässä kävi ilmi, ettei mummu voi Aunea pitää. Ihmisrakas ja sangen karvainen kissa makasi mummun rinnan päällä yöt ja uhkasi aiheuttaa tukehtumisen. Kissan pitäisi siis lähteä, eihän se meille voi tulla, kun meillä on koirakin.
Mietin pääni puhki kuinka saisin Liina briardin (5v, ei ikinä ollut kissojen kanssa) ja Aunen (5-7vee, ei tietoa koirasuhtautumisesta) tulemaan juttuun, jotta voisin puolisalaa sulauttaa Aunen meille. Lopulta kannoin kissan meidän ovesta sisään ja nakkasin eteiseen. Siinä ne haisteli koiran kanssa ja samana iltana ne nukkuivat samassa sängyssä. Ja Aune jäi. Ja Aune ei lähtenyt syksyllä opiskelemaan vaan sen koti on siitä asti ollut Virroilla.
Aune on ollut ihana kissa, terve ja hyvätapainen. Ja Persoona. Juuri sellainen vellattava pötkö kuin kissan kuuluukin, mukana kuitenkin aimo ripaus Kissaa = omaa tahtoa. Aune on ehtinyt näiden vuosien aikana kasvattaa kaksi kissapikkuveljeä talon tavoille, tai taitaa JerryCeen kasvatus vielä olla hieman vaiheessa. Siinä samalla Dima on opetettu kissantassun alle ja nämä mun vierailevat koiraeläimet.
Kymmenen vuotta on aika päivälleen siitä kuin Aune meille Leivontielle asteli. Sillä on ikää varmasti jo yli 15v ja nyt ihan viimeisen vuoden, viimeisten kuukausien aikaan se on alkanut näkyä. Vaan eväs maistuu vielä ja välillä mummo innostuu nuorten kaarestuksiin mukaan. Enimmäkseen aika kuluu unta kiskoen -kuten tähänkin asti.
Toivottavasti saamme pitää Aunen vielä pitkään, mutta väistämättä yhteinen aika alkaa olla vähissä. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti