lauantaina, huhtikuuta 14, 2012

Hulluudella on hintansa

Tosin jälleen kerran selvittiin armottomalla väsymyksellä on tyhjällä bensatankilla...

Ainekset tuossa 14tunnin reissussa, kammottavassa vesi/räntä/lumisateessa oli muuhunkin. Lisäksi näyttelypaikalla oli tullut noin vartti meidän lähdön jälkeen yleinen palohälytys ja kaikki oli evakuoitu pihalle - siihen märkään erittäin runsaaseen räntälumisateeseen...

Aamulla kello soitti armotta 03.45 ja kaikki viisi pihalla sateeseen ja aamutoimiin. Ajoissa pääsin tienpäälle ja loppuviimein olin näyttelypaikallakin liki tuntia aikomaani aiemmin. Ehdin rauhassa seurailla schapendoesien arvostelut (kiva kun ei ollut nyt arkoja koiria kehässä) ja vaikka mitä muutakin, koska tuomari oli armotta myöhässä. Lopulta kaikki kymmenen briardiakin saivat tuomionsa. Tuomarimme Jan de Gids hollantilaiseen tyyliin halusi maalaisuutta kehiin eli moitti useampaa koiraa pesusta ja jakauksista jne. Eniten kolahti Rikoon, joka korkkasi kehän. Nuori herra sai loistavan arvostelun, mutta pehmeä ja pesty turkki alensivat arvion EH:ksi. Noh, pentuvillassahan poika vielä on. Muut ehtivät sitten hieman sekoittaa koiriensa jakauksia ja pääsivät vähän pienemmillä moitteilla.
Junnupoikia


Tikkari korkkari avoimen luokan ja sijoittui paras narttu-luokan toiseksi saaden himoitun viimeisen, kuudennen suomen sertinsa ja cacibin kaupanpäälle!
Turhaan emme siis heränneet!



Sukulaisetkin tuli moikattua matkan varrella ja nyt omaan saunaan! Ja arvatkaa kuka nukkuu huomenaamulla pitkään!!!

Ei kommentteja: