torstaina, huhtikuuta 12, 2012
Pyhistä arkeen
Loputkin pääsiäisen pyhät vilahtivat vauhdilla, kovasti me touhuttiin kaikenmoista.
Remontti eteni suunnitellun mukaisesti niin että pohjatyöt oli tehtynä ja maanantaina päästiin tapetoimaan. Sen jälkeen sitten aikataulu pettikin hieman, kun meidän laminaatit jumittaa jossain keskusvarastolla. Pääsinpähän avautumaan huonosta palvelusta... Lattia vielä ja listat paikallaan, sitten saa sänky muuttaa takaisin makkariin! Ja remontti jatkukoon syksyllä!
Sunnuntaina oli vapaampi ohjelma ja käytiin syömässä & ulkoilemassa Kuhmalahdella. Jäällä oli vain pieni kerros lunta ja varmastikin viimeistä kertaa tänä vuonna nautimme tuosta ihanasta avaruudesta. Ja mustat juoksi! Ei ne muualla noin irtaannu ja juoksekaan.
Musta kissa ei ole uskoa silmiään, kun koiramäärä vaan lisääntyy...
Maanantaina porukat toivat Piun ja Diman meille noin viikoksi hoitoon ja alkukankeuksien jälkeen tämä viisi koiraa on ollut sangen helppoa...tuo oma piha kummasti auttaa asiaa. Ja aika kätevän kokoinen tuollainen schape, ei sitä ihan lasketa koiraksi... Tosin kyllä tuo Piu ihan tilansa vaatii -sängyssä. Mummo pääsi karvoistaan ja Dimankin kinttuja saksin aika kovalla kädellä. Tuleepahan vähän vähemmän kuraa sisään.
Tehostettu naapuripäivystys
Loppuun Häpsiin kutinapäivitykset:
Eli maaliskuun alussa todettiin sisätilan punkit ja varastopunkit positiivisiksi allergiatesteissä. Mitään hiivaa tms. ei löytynyt eikä tulehduksia mistään. Stronghold kuuri oli katsottu ja nyt näiden tulosten jälkeen testattiin kortisonin vaikutusta. Ja ensimmäisen Medrol päivän jälkeen tuo ei ole raapinut pätkääkään! Ihanaa nukkua kokonainen yö ja ihanaa varmasti tuolle koirallekin! Hieman omavaltaisesti olen pidentänyt kuuria, nappi joka toinen päivä on nyt mennyt parikin viikkoa aiottua pidenpään. Mutta nyt se on loppu. Eli nyt kokeillaan, josko Häpsii pärjäisi kesän ilman lääkitystä, kun kuitenkin ulkona ollaan enemmän. Ja on me koitettu imuroida ahkerasti ja mopattu sängynalustaa. Ja toki silläkin olisi kiva pärjätä ilman lääkitystä, jos joku kisata meinattaisiin kesällä käydä, tuossa kun on pitkä doping.
Nyt viisikon seikkailut pimenevään iltaan ja aikaisin maate, se olisi visio. Lauantaina teemme Tikkarin kanssa pohjanmaan turneen, showvisiitti Vaasaan ja sukulaisten muuttoa Jalasjärvellä. Saa taas lähteä aika ajoissa aamulla :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti