Talvi tuli

Höh, tämä blogi ei enää anna mun lisätä tänne kuvia! Kirjoitin juttua pari viikkoa sitten ja silloin homma jumiutui kuvien lisäksiin. Jokusen kerran olen kokeillut tässä välissä, ja aina sama juttu. Ja mikä tyhmintä, nyt olis kuviakin, kun on valoa!




Laitetaan tähän nyt tuo 13.1 kirjoittamani teksti, katsotaan jos kuvat saadaan jälkikäteen...


Tämä on bloggauksen paikka. TALVI TULI! Silloin joskus marras-joulukuun vaihteessa oli maa valkeana ja kuivaakin jokusen päivän, kokolailla juuri ne päivät kun makasin sairaalassa ja kurkin ikkunoista. Siitä asti on ollut pimeää, märkää, likaista… eli syksy. Edellyttäisi ihan loputonta siivoamista, jotta voisi puhua puhtaasta kodista. Mutta nyt on valoisaa, iltapissatuksetkin näkee ilman valoa ja mielikin on heti raikkaampi. Pitäisi nyt hyödyntää tämä alun innostus ja kantaa kaikki matot ja petivaatteet ulos, nopeasti tämä riemu tästä laantuu…

Jos olen itse ollut iloinen sään muuttumisesta, niin kyllä olivat koiratkin. Eilen riemu oli rajaton, kun pääsivät omaan pihaan rallaamaan.

 *kuvitelkaa tähän nyt ne rallatuskuvat*

Sään lisäksi ihminen tuntuu muutenkin aina haluavan sitä mitä ei oikein voi saada. Tänä vuonna koin suurta tarvetta päästä Tampereen keskustaan katsomaan valoviikkojen loistoa. Olenko ennen käynyt siellä varta vasten. En. Nyt oli huonoa säätä plus muuten mahdotonta . Eilen sitten halusin sinne, kun keli oli kiva ja voidaan samalla käydä vanhoilla kotikonnuilla fiilistelemässä. Jep, valot oli kerätty pois jo viikko sitten. Käytiin kuitenkin lenkki karvaisten ja vaunujen kanssa ympäri cityä ja sitten muistelemassa menneitä tyhjässä Tammelan kämpässä. Ipana nukkui vaunuissa eteisessä ja me hipsittiin kuin pahanteossa entiseen makkariin syömään eväämme

 *kuvitelkaa tähän muutama kuva Treen keskustasta pimeällä ja kuva kebabannoksista tyhjän asunnon lattialla*

Moni on kysynyt kuinka koirat ovat ottaneet lapsen tulon. Nyt kun aikaa on kulunut ja voisi sanoa tilanteen tasoittuneen, täytyy sanoa, että jopa paremmin kuin oletin. Juurikaan ne eivät välitä, mutta kuitenkin ovat välillä huolestuneita isommista ääntelyistä. Öisin kukaan ei reagoi mitenkään, mutta päivällä kyllä juoksevat pökkäämään oven auki, jos makkarista kuuluu isompi kitinä. Riisi on yllättäen ottanut välinpitämättömän roolin, se korkeintaan mulkaisee minua, että hoida paremmin,kun se huutaa. Tikkari on eniten ottanut sellaisen vahdin roolin eli tahtoo lähelle maate (jos ei muuta niin sen toivossa, että löytyisi joku puklurätti syötäväksi…ja johonkin ne meidän tutitkin hukkuu…). Häpsii nyt heiluu muuten vaan, mutta hätääntyy eniten tuon rääkymisistä. Alku siis ok, katsotaan kun tuo pikkumies lähtee liikenteeseen…

 *ja tässä olisi pari kuvaa Tikkarin lapsenvahtipuuhista*