keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008

Elämänkokemusta ja esipuberteettia

Hengissä ollaan. Kaikki (kun kerran on kaipailtu) ;)

Elämä on pyörinyt arjen ja pennelin ympärillä. Isot on saaneet vähän extraherkkuja ja kainalohoitoa, etteivät aivan syrjäydy.































Maanantai-ilta leikittiin myrksyluodon maijaa, puoli kasi illalla pamahti sähköt ja aamuyöstä ne vasta tulivat takaisin. Onneksi on otsalamppu ja kynttilöitä, mikäs täällä oli ollessa. Puut roihus pesässä ja tupa lämpes. Innostuin lukemaan hömppäromaania kynttilänvalossa liki puoleen yöhön. Oli siis vallan tunnelmallinen ja rauhoittava ilta, mutta en mä silti toivo moisten myräköiden toistuvan. Koirat kävi silloin hyvin lyhyesti ulkona, koska tuulen raivo oli huomattava. Koiratarhan katto oli siinä myräkässä hajonnut, mutta muuten tuhoilta vältyttiin.

Maanantaina penneli oli eka kertaa mukana töissä. Aamusta koirien haukunta ja outo paikka vetivät sen naaman aika vakavaksi eikä lahkeessa roikuttu ollenkaan. Sisällä oli sentään mukavampaa ja iltapäiväulkoilulla isosiskojen kanssa oltiin jo ihan kotiuduttu. Hoitolan puolelle tuo ei vielä päässyt heilumaan, kun ei rokotukset ole ihan iskussa (onhan tuo tsekeissä tosin jo rokotettu), mutta kissoihin nti pääsi tutustumaan.
Kotimatkalla stopattiin Orivesi cityyn ensimmäiselle kaupunkikävelylle. Noh, paikallisen isoimman kaupan pihassa oli tasan viis autoa ristissä, mutta aikamme pyörittyämme oltiin nähty vaari, fillari, mopo, yhdet ostoskärryt ja pari teiniä. Sitten kierrettiin kortteli ja satuttiin matkahuoltoon yhtäaikaa expressbussin kanssa. Kaiken tämän Ätsii kohtasi reippain mielin ja tempoili jokaista ihmistä ja kulkuvälinettä kohti hihnansa päässä. Edelleen olen tyytyväinen sen asenteeseen!


Arki on alkanut sujua, itseasiassa hämmästyttävänkin hyvin, koska eihän tuo ole ollut maassa vielä kahta viikkoakaan. Se on lauantaista alkaen nukkunut yönsä hyvin (kopkop), arkisin siis kellonsoittoon asti ja täysin siististi. Päivät se on ollut yksin kylppäriin teljettynä, yhtään kakkaa ei ole tullut yli viikkoon. Ja mitä vuokraemäntä tuossa on päiväaikaan ohi kulkenut niin kuulemma on ollut ihan hiljaista. Illat se sitten kaahaa ja toohottaa kissojen perässä tai ihan muuten vaan. Ja jotenkin kummasti suuhun eksyy neljä kertaa viidestä jotain luvatonta...
Näistä luvattomuuksista on jonkinverran keskusteltu. Ulkona on väännetty kivien syönnistä ja lantakasaan karkaamisesta. Sisällä lähinnä johdoista. Ulkona tuo uskominen on todellakin hieman niin&näin, koska aina voi hilppasta karkuun tai jättää tulematta kun huudetaan. Jahtaa tuota nyt sitten otsalampun kanssa jostain puskasta. Äh. Pääpiirteittäin olen pysynyt päätöksessäni antaa tuolle hieman vapaampi lapsuus sekä pitää hermoni kurissa. Siis pääpiirteittäin.

Pennun kanssa ollaan toki treenattukin (isojen kanssa ei sitten ollakaan...). Pilli on vähän unohtunut, mutta naksuteltu ollaan vähän ja sisällä ruuan kanssa tehty istumista, maahanmenoa, sivulletuloa ja luoksetuloa. Siis pentu syö kädestä, jota heiluttelen eri suuntiin... Mutta kyllä tuo nopsaan tuntuu tajuavan esim. tuon maahanmenon. Seisomistakin ollaan vähän harjoiteltu, koska posekuvien ottaminen tuosta heilurista tuntuu mahdottomalta tehtävältä. rauhoittumistakin ollaan iltasella aina hepulin perään otettu ja vähitellen tuo paremmin rentoutuukin syliin. Kynsien leikkuu ja kampaaminen alkaa myös sujua (toki suuhun pitää täksi ajaksi tunkea jotain ..)















Viikonloppuna tehtiin jälkiruutujakin, mutta jätin ne nyt pimeiltä illoilta pois. Tuntuu liian eksoottiselta tuon otsalampun kanssa opettaa noin pientä. Viikonloppuna taas valoisalla ehtii ainaskin neljä ruutua. Tuo on sen verran hektinen, että luulen, että tänä syksynä en kauheasti uskalla edetä. Viime lauantaina kokeilin ekan kerran tehdä kaksi ruutua peräkkäin ja näistä se jälkimmäinen sujui huomattavasti paremmin. Eli tuosta täytyy ottaa sopivasti "tyhjiä" pois, että se keskittyy.














Viikonloppua odotellen, silloin meille pitäisi tulla koirakavereita...joten vilinää ja vilskettä tiedossa!



ps. Ätsii tänään tasan 9vkoa ja paino 7,8kg. Tosin jos hän saisi itse päättää, hän söisi paljon enemmän ja olisi paaaaljon isompi. Tuntuu tuo nytkin kasvavan ihan riittävästi...

Ei kommentteja: