Viikonloppuna täällä on ollut aikaslailla vilinää, mutta ehdottoman positiivista sellaista.
Viisi autoa saatiin lopputulokseksi, joten ehkä tuo parkkilippukäytäntö on liioiteltua... Perjantaina aloitettiin viikonloppu testaamalla kuinka kuumaksi saunan saakaan... aikas hot se oli :)
Lauantaina ensimmäisessä vierasvaihdossa saapui Maija kikkurapoikain kera viettämään "tyttöjeniltaa". Heti alkuun lähdimme aikuisviisikon (Dima siis tuotiin aamulla tänne dagikseen) kanssa metsään rymyämään. About puolitoista tuntia kahlasimme ankeassa tihkusateessa, välillä ympyrää, välillä hieman epävarmana ollaanko enemmän eksyksissä kuin reitillä. Mutta Riisi nautti kun se sai piiiiitkästä aikaa pyöritellä noutajia ja noutajat taas nauttivat kun oli tilaa juosta ja ottaa etäisyyttä.
Illan mittaan ei jutut loppuneet ja koiratkin saatiin nukkumaan sopuisasti. Ätsii ja Näätä juniori löysivät toisensa ja hammasleikit näyttivät meistä aikas hurjilta. Varsinaisiin paineihin ei noita voinut kokoeron vuoksi päästää. Maijan kamerassa lienee muutama kuva, lisäilen niitä ehkäpä myöhemmin *vink vink Maija...*
Sunnuntaina aamupäivästä lenkkeiltiin lisää ja ennen puoltapäivää Maijan pitikin startata kotimatkalle. Yhdeltä menin ratsastamaan ja kopoteltiin polleilla maastolenkki; ihanan rentouttavaa, joskin kovin viileää. Suoraan hepostelemasta lähdettiin Maritan kanssa juoksuttamaan koiria. Huuru oli eniten vauhdin tarpeessa, mutta ehkä Riisi kuitenkin paineli eniten. Lujaa mentiin varmaan tunti, metsässä, ojissa ja pellolla. Sitten saunaan (tällä kertaa ei niin hot kuin pe).
Ilta onkin ollut aika rauhoittua ja jatkaa lämmitystä, joka on tökkinyt hieman koko viikonlopun. Matalapainetta on ollut niin perusteellisesti, ettei mikään pesä vedä. Eilen ei syttynyt leivinuuni, tänään ei sauna, eikä makkarin pesä. Nyt alkaa kuitenkin olla lämmintä ja kohta saa pellitkin kii...huh.
Riisi ja Piu ovat nyt ihan puhki, ovat saaneet nyt ainakin huomiota ja liikuntaa, jaksavat varmaan nukkua taas arkipäivät täällä. Ätsii on saanut ainakin sosiaalistamista, kun on nähty sekä ihmisiä&uusia koiria. Lauantaina käytiin tekemässä pellolle pari ruutua ja sisällä ollaan "leikitty tottista".
Kohti uutta viikkoa siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti