Piu ja Dima tulivat viikonloppuna perinteiselle heinäkuun lomaviikolleen. Tai siis päästivät ihmisensä lomalle...
Hauska näiden "pikkukoirien" kanssa on aikaa viettää, tietty haikeuskin aina valtaa mielen, ettei enempää nähdä - varsinkin Piun kanssa.
Piu täytti juhannuksena 11 vuotta. Nyt se on meidän vanhin koira ikinä, koska Lii eli vain 2 vkoa päälle 11vee synttäriensä ja sen "merkkipaalun" Piu jo ohitti.
Jotenkin ihan erikoisella tavalla olen nyt tuota mummelia tarkkaillut. Se on vanhentunut paljon viimeisen vuoden aikana. Tai ei se sitä ennen vanhalta vaikuttanutkaan. Nyt huomaa, että askel on lyhentynyt, ravi on töpöttävämpää. Näkö on heikentynyt, silmissä näkyy vanhan koiran ”sinistä” ja entistä varovaisemmin Piu maastossa liikkuu. Hämäränäössä on jo pidempään huomattu olevan sanomista. Kuulo , noh, valikoiva se on, mutta muuten toimiva ;)
Jotenkin käsittämätöntä, että Piu on vanha. Niin paljon kun me on touhuttu ja elämää yhdessä nähty. Juuri oltiin Hesassa aloittelemassa opiskeluja, pentu kainalossa fuksiaisissa. Viikin vuosien maskotti.
Vanhat eläimet ovat rakkaita ja liikuttavia, mutta jotenkin olen niin hassu, että mitä vanhemmaksi ne tulevat, sitä enemmän korostuu se menettämisen pelko eikä osaa nauttia siitä mitä on. Vaikka pitäisi.
Piu on ollut se koira, joka muutti elämäni koiraelämäksi. Se sytytti niin näytelyharrastuksen kuin koulutuspuolen. Suojelua lukuun ottamatta, sen kanssa on kokeiltu lähes kaikkia lajeja. Noh, metsästyskoiraksi ei Piiparisestakaan ollut.
Toivotaan, että Piiparinen saa elellä vielä pitkään huoletottomia ja vaivattomia eläkepäiviä. Ainakin tällä hetkellä yleinen terveydentila vaikuttaa mainiolta ja elämä tuntuu maistuvan. Sanoisin, että ikäisekseen hyväkuntoinen! Ja jatkuva dieetti toimii, tällä hetkellä kylkiluiden päällä ei ole yhtään ylimääräistä.
"Piu, herkkuja!"
1 kommentti:
Olisi ihanaa nähdä joskus Piu, kun aina kuulee, että Isla muistuttaa sitä niin kovin :)
Lähetä kommentti