Eilen oli briardien erikoisnäyttely Oulussa, tuomariksi oli saapunut Jenny Snelling Englannista. Ymmärrettävästi tuo sijainti "lapissa" vähän verotti koiramäärää, ja toki kesälomalla ihmisillä on joskus muutakin tekemistä, mutta 41 briardia oli kokoontunut paikalle.
Hieman kireäksi meinasi mennä meidänkin porukan aikataulu...ja niimpä erkkarireissusta muodostui pieni "sissimatka". Irja tuli Peetun kanssa meille perjantai-iltana ja lopulta parin tunnin yöunilla lähdimme liikkeelle puoli neljältä napaten vielä Anun ja Tyyriksen kyytiin. Ja takaisin olimme puoli yhden maissa yöllä, jonka jälkeen Irja jatkoi vielä Helsinkiin - lähteäkseen seuraavana aamuna koko päivän reissulle Lahteen, myös Anulla odotti työpäivä...
Reissu vei siis yli 20h , matkaa kertyi reilut 1000 km ja perilläkin ehdittiin olla 9 tuntia. On tämä koiraharrastus niin järkevää!!!
sunnuntai, heinäkuuta 01, 2012
Rinsessan päivä
Sadetta luvattiin jo etukäteen, vähän sitä saimmmekin, mutta päivän aikana ei kuitenkaan kastuttu kunnolla. Sen verran tihuutti, että valokuvista osa on suttuisia. Enemmän ongelmia aiheutti tuuli, koirien tukat lensivät miten sattuu ja osa teltoistakin meinasi retkeillä omiaan. Kotimatkan sitten satoikin koko päivän edestä...
Tuomari kasvattaa itsekin briardeja ja teki kyllä perusteellista työtä, selitellen tekemisiään kiitettävästi. Hän etsi liioittelematonta työhön kykenevää koiraa, jolla on hyvät liikkeet ja kokonaisuus kunnossa. Yleisesti ottaen hän oli tyytyväinen koirakantaamme, erityisesti purentoihin, silmiin, takaosiin. Turkeissa ja etuosissa oli jonkinverran sanomista.
Erkkarin kaikki kuvat löytyvät http://blackdeath.kuvat.fi/#/kuvat/2012/Erikoisnäyttely+30.6.2012/
Menestys jakautui mukavasti useampaan "telttaan", mutta meidän porukalla oli oikein mainio päivä, vaikka vähän hopealle meinattiin jäädäkin ;)
Riko JUN ERI2 SA
Peetu AVO ERI2 SA PU4 ja viimeinen SERT
Tyyris AVO ERI2 SA
Tikkari AVO ERI SA
ja lopulta Riisi näytti mallia VAL ERI1 SA PN1 ROP, narttujen parhaat liikkeet
Lopussa "pokkasimme" parhaan kasvattajaryhmän ja jälkeläisryhmän pokaalit.
(kasv&jälk.kuvat Marko Kurkinen)
Lopussa kaikki se tavara ja palkinnot piti mahduttaa neljän koiran ja kolmen ihmisen lisäksi "transpointin" sisuksiin...
Vieläkään en oikein tajua, että meidän Rinsessa teki sen. Pitkän näyttelytauon jälkeen tuo oli aivan tohkeissaan kehässä ja esitti kyllä aivan itse itsensä arvoiselleen paikalle!
Kivaa oli ja ens vuonna sitten taas uudelleen! Ja onnea kaikille muille menestyneille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti