keskiviikkona, lokakuuta 17, 2012

Hankintoja

Vesisade jatkuu. Uutiset kertovat kuinka muutamassa päivässä on satanut enemmän kuin normisti kuukaudessa. Pihat, polut, metsä eivät enää ime sitä kaikkea vettä. Ja kun päivät lyhenevät hurjaa vauhtia, niin... alkaa vähän masentaa. Mutta kaikkea ihan kivaakin on sisällytetty vaatteiden kuivatuksen väliin ;)

Viime viikonloppuna oli töitä, pieni "maalaislepo" ja tokokisat ja vähän lisää töitä.

Käytiin tietenkin myös katsomassa Kuhmalahden hankintaa, "Vuokkoa", jonka nimi ei ole Vuokko. Aika vikkelä ja luonteikas lapsi tuli anoppilaan vietyä ;)




Tokokisoista Häpsii kävi hankkimassa toisen ykköstuloksen avoimesta luokasta.
Vähän samoja ongelmia kuin edellisissä, pientä vilkuilua ympäristöön, mutta hieman paremmin vire piti. Hyppy oli aika...persoonallinen ja meinasi siinä estekin kaatua. 171p. Ja himo olisi saada se TK2 kasaan tänä vuonna.



Vihdoista viimein saimme myös hankittua Expertin avajaistarjousten myötä keittiöön uutuuksia, jääkaapin, pakastimen ja tiskikoneen. Vanha jääkaappi toimi, mutta pakastin puoli oli rikki alusta asti. Samoin meillä ei ole vielä ikinä ollut tiskikonetta ... Nyt on! Tosin vielä paketeissaan keittiössä, mutta huomenna alkaa asennus!



Meillä on myös makkarissa "uudet" valkoiset ikkunat. Entiset puunväriset olivat rähjääntyneet, tummentuneet jne. Kuitenki ihan ehjät, joten maalaus riitti. Siinäkin oli aikasten iso homma. Ties monena iltana Jukka niitä tupsutti, teippasi ja maalasi. Mä ahdistuin jo katsomisesta. Mutta lopputuloksesta tykkään. Olisi toki kiva saada kaikki ikkunat käytyä läpi, mutta aikamoinen urakka siinä olisi. Jos vaikka makkarit...


Hankintalistalla oli vihdoin myös yöpöydät makkariin ja niiden myötä se huone on nyt valmis. Ja sellainen siitä tuli, kuin pitikin. Voidaan siis vähitellen aloittaa seuraavan huoneen remppa.


Ei kommentteja: