Oravat viihdyttävät meitä päivät pitkät touhuamalla meidän takapihalla. Kuvakavalkadi kurreista alkaa olla melkoinen, mutta vielä kun olisivat tarkkoja...tavoitteena on saada kuva ilmassa hyppäävästä kurresta tai vähintään kaksi oravaa sisältävä leikkikuva. Haastetta riittää...
Viikonloppuna sää muunsi itseään kohti talvea- IHANAA! Juuri tämänpäivän kaltaisena, noin -2 ja aurinkoista, lunta maassa noin sentti, talvi saisi jatkuakin. Tosin toiviomatkani hiekkamontuille kameran kanssa koiria kuvaamaan sai tylyn lopun - aurinko osui vain rinteessä olevien mäntyjen latvoihin ja valkeaa maata vasten sain perinteisiä mustia möykkykuvia.
Eilenkin käytiin rauhallisesti köpöttämässä toista tuntia tuolla harjussa, ihan vain nautiskellen kuivasta maasta. Ja olen aivan myyty Icebugeilleni. Niillä on tosi hyvä kävellä eri pinnoilla, ja tottakerran, ei tarvi yhtään varoa liukastelua! Ei ole suotta väki näitä kehunut!
Kuiva keli on tuonut myös helpotusta Tikkarin kannusvamman kanssa. Tänään tuli viikko, kun kävimme poistattamassa ihan ydintä myöten katkenneen kynnen ja ihan hyvältä alkaa nyt näyttää. Vieläkin kynnenpaikka on "auki" , mutta potilas ei onneksi itse piittää siitä enää lainkaan, eikä se vaikuta kipeältä. Onneksi tosiaan on kannus eikä tavallinen kynsi, nyt sille ei tarvitse astua lainkaan eikä ihan pieni kosteuskaan siihen yllä.
Tasan vuosi sitten pihastamme kaadettiin isot kuuset pois. Moneen kertaan on kiitelty, että se tuli tehtyä. Piha on ollut moninkerroin valoisampi ja uuden aidan myötä toki yleisestikin siistimpi. Mutta onneksi puushowhun ei tarvitse tarttua just nyt - nää päikkärit on enemmän mun juttu tällä viikolla.
25.11.2012 |
25.11.2013 toiseen suuntaan |
Huomenna on haaveissa mennä katsastamaan Tyyriksen liki neliviikkoiset vauvelit ja toivottavasti kameraan tarttuu paljon antia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti