lauantaina, elokuuta 16, 2008

Sadelauantai















Viikko on vierähtänyt enempi vähempi sateisena. Juuri taistelin matalapainetta vastaan ja LOPULTA voitin - nyt tulipesät vetävät hormin, eivätkä tupani kautta! Pesässä suostuu nyt taas palamaan muukin kuin sanomalehti (jonka lämpöarvo on tunnetusti aika heikko). Eihän täällä nyt edes kylmä ole, mutta kovin kosteaa.

Uusia lenkkireittejä ollaan tutkailtu. Meidän lähimetsät ovat niin ryteikköisiä, että liikkuminen on hankalaa. Suht läheltä paljastui kuitenkin metsäautotie ja pari metsäpolkua , joita pitkin jo pääsee etenemäänkin. Syyspimeitä varten käytiin tutustumassa Oriveden keskustan valaistuihin pururatoihin, varsin mukavia ja vaihtelevia reittejä, joita varmasti tulee käytettyä ennen latujen tuloa.










Jäljelläkin käytiin viime viikolla ja hyvin kulkee. Kesä onkin ollut taukoa, kun pellot ovat kasvaneet ruokaa, mutta eipä tuo tauko näytä ainakaan haitanneen. Tarkkuus ja tekniikka olivat ennallaan, kulmat menivät ehkä paremmin kuin keväällä ja ilmaisua tuo ei ollut nytkään itsellään oppinut. Nyt kun syysrehun teko alkaa olla ohi, ollaan vähän jo kyselty jälkipeltoja. Ensimmäiset luvat jo saatiin ja tuosta toiselta isännältä pitäisi käydä vielä kysymässä. Sitten riittäisi jo hehtaarit ja vaihtelevuus alustoilla.

Mutta tuo treenattavan vatsankasvu vaikuttaa tietenkin meidän jälkikauden pituuteen.. Vielähän tässä nyt jokatapauksessa ehtii jonkinaikaa nuuskutella, mutta parhaat viikot kulunevat pentulaatikossa. Vielä ei ole selviä merkkejä ilmassa, mutta jotenkin olen toiveikas. Ruoka maistuu ja koira on iloinen, mutta jotenkin hajamielinen ja hieman väsyneen oloinen. Lenkilläkin se jolkottelee tasaisen hissukseen eikä laukkaa kaahota metsässäkään.
Vielä riittäisi
nypittävää...
Ensimmäin auringonkukka!
Näitä on koko kesä kasvatettu
ja kasteltu :)

Ei kommentteja: